Tuoreen äidin järkytys – sai lastenhoitajan kiinni juomasta rintamaitoa

Taiwanilaisäiti on raivoissaan yllätettyään lastenhoitajansa juomasta rintamaitoa jo toista kertaa.

Taiwanin Kaohsiungissa asuva kahden lapsen äiti, Lin, 27, oli synnyttänyt vajaata kuukautta aiemmin, kun hän ensimmäisen kerran sai lastenhoitajan kiinni rintamaitoa juomasta, kertoo Taiwan News. Lin oli huomannut hoitajan kantavan tyhjää maitopulloa, ja ymmärtänyt tämän kumonneen sen itse tyhjäksi.

Tapahtunut häiritsi Liniä, mutta hän antoi 58-vuotiaalle lastenhoitajalle vain varoituksen. "Tulevaisuudessa, jos tyttäreni on kylläinen, anna loput (2-vuotiaalle) pojalleni", äiti oli todennut naiselle.

Hiljattain Lin huomasi kuitenkin, että maitopullo oli tyhjentynyt epäilyttävän nopeasti, joten hän katsoi materiaalin turvakamerasta. Alkuun kaikki näytti menneen niin kuin pitikin, sillä videolla näkyy, kuinka lastenhoitaja juotti pullosta kuukauden ikäistä tyttövauvaa.

Tämän jälkeen lastenhoitaja vilkaisi kameraa, ja poistui pullon ja vauvan kanssa keittiöön. Linin mukaan kameralle taltioitui hetkiä, joissa hoitaja kumoaa maitoa kurkkuunsa.

Lin otti hoitajan taas puhutteluun. Hoitaja myönsi lopulta juoneensa rintamaitoa, mutta ei pahoitellut tekoaan. Sen sijaan hän puolustautui toteamalla, että "joi vain vähän". Lisäksi hän syytti työnantajaansa kitsaudesta ja ilkeydestä.

Hoitaja lähetti Linille viestin, jossa totesi edellisen työnantajansa antaneen juoda rintamaitoaan. 

Potkut saaneen hoitajan kerrotaan sittemmin löytäneen töitä lastentarhasta.

– Varokaa tätä lastenhoitajaa, älkää antako muiden perheiden joutua kaltoinkohdelluksi, Lin varoittaa Taiwan Newsin mukaan.


***

Lue myös:

    Uusimmat