Enemmistö suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan ja valtakunnan päättäjiin, ilmenee KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. Luottamus oman maakunnan ja Euroopan unionin päättäjiin on heikompaa.
Luottamus on vahvistunut tutkimuksen mukaan selvästi keväästä 2017. Voimakkaimmin on kasvanut luottamus valtakunnallisiin päättäjiin.
Kotikunnan päättäjiin luottaa nyt 59 prosenttia kansalaisista, kun neljä vuotta sitten luottamus oli 52-prosenttista. Luottamus valtakunnallisiin päättäjiin on noussut 33 prosentista 51 prosenttiin.
Maakunnallisiin päättäjiin luotti neljä vuotta sitten 31 ja nyt 44 prosenttia vastaajista.
Luottamus EU-päättäjiin on kohonnut 25 prosentista 39 prosenttiin.Puolueista SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajien luottamus kohdentuu voimakkaasti valtakunnan tason päätöksentekijöihin – puolueet ovat hallituksessa.
Kokoomuksen tukijat luottavat keskimäärää enemmän päättäjiin kaikilla tasoilla. Kokoomuksen kannattajat arvostavat etenkin kotikunnan päättäjiä. Keskustan kannattajat antavat arvoa oman kotikunnan ja maakunnan päättäjille.
Perussuomalaiset eivät luota minkään tason päättäjiin
Heikointa luottamus on perussuomalaisten keskuudessa. Perussuomalaisten kannattajat eivät luota etenkään valtakunnan ja Euroopan unionin päättäjiin. Myös kotikunnan ja maakunnan päättäjien toiminta arveluttaa.