Tuore tutkimus lupaa: Enemmän unta, enemmän seksiä

Jos haluat parantaa seksielämääsi, mene ajoissa nukkumaan ja nuku riittävästi. Olet ansainnut sen.

Vaikka lähes kaikki meistä tietävät, että yöunista nipistäminen vaikuttaa negatiivisesti niin psyykkiseen kuin fyysiseenkin terveyteen, moni päätyy valvomaan aamuyön tunneille lempisarjaa tuijottaen. Mutta tämän luettuasi voi kuitenkin olla toisin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan unenpuutteella voi nimittäin olla negatiivisia seurauksia myös seksielämääsi ajatellen.

Uni tärkeämmässä roolissa vanhemmilla

Tutkimuskeskus The North American Menopause Societyn mukaan hyvät yöunet voivat olla avain tyydyttävämpään seksielämään.

Tutkimuksessa seurattiin yli 93 000 iältään 50–79-vuotiasta naista. Tutkijat huomasivat, että mitä paremmin naiset nukkuivat, sitä enemmän he halusivat seksiä. Hyvillä yöunilla havaittiin olevan positiivisia vaikutuksia myös naisten nautintoon seksin aikana.   

Sama ilmiö havaittiin myös toiselta kantilta; lyhemmät yöunet olivat selvästi yhteydessä vähentyneeseen nautintoon.

Mielenkiintoinen havainto oli myös se, että seksihalujen ja yöunien välinen yhteys näytti kasvavan iän myötä. Nuoremmilla naisilla yöunista nipistäminen ei vaikuttanut yhtä voimakkaasti seksihaluihin kuin vanhemmilla naisilla.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että vaikka olisitkin nuori, yöunet eivät vaikuttaisi mitenkään seksielämääsi. Kun olet levännyt kunnolla, stressitasosi laskee ja tunnet itsesi onnelliseksi ja kokonaisvaltaisesti hyvinvoivaksi. Kaikki nämä asiat parantavat taatusti myös seksielämääsi. Kannattaisiko siis tänä iltana mennä ajoissa nukkumaan? 

Lähde: Metro 

***



Lue myös:

    Uusimmat