Suomessa hukkuu vuosittain 100–150 henkilöä. Suhteutettuna asukaslukuun määrä on selvästi korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Viikonloppuna Helsingin Tapaninvainiossa koettiin vaaratilanne pienen lapsen päädyttyä liian kauas rannasta ja lopulta veden alle.
Tuomo Neuvonen vietti lauantaita Tapaninvainion uimarannalla lastensa kanssa. Hän huomasi kolmen alakouluikäisen lapsen heittelevän palloa veteen ja hakevan vuorotellen pallon takaisin rantaan.
Kun lapsista pienin lähti noutamaan palloa vedestä, ajautui pallo kauemmaksi ja lapsen uimataidot eivät riittäneet. Hän valahti pinnan alle ja palasi pintaan kauhistunut ilme kasvoillaan ja painautui taas takaisin pinnan alle.
Lue myös: SUH: Koronarajoitukset heikentäneet lasten uimataitoa
Neuvonen vahti omia lapsiaan rannalla ja sattui huomaamaan tilanteen. Hän juoksi veteen ja kertoo tilanteen olleen kiinni sekunneista. Vesi oli tummaa eikä Neuvonen olisi välttämättä löytänyt lasta, jos tämä olisi ajautunut syvemmälle.
Neuvonen sai tartuttua lapsen kädestä ja lapsi puristi paniikissa takaisin.
– Sain juuri ja juuri tarrauduttua häntä käsivarresta siellä pinnan alla. Otin hänet syliin ja kannoin turvaan rantaan. Kyselin kovasti, onko kaikki hyvin ja rauhoittelin poikaa. Hänen sydän hakkasi ihan todella kovaa.
Neuvonen arvelee pojan olleen shokissa ja kuvailee olleensa tapahtuneesta itsekin järkyttynyt.
Lapsia tulee vahtia käsivarren mitan päässä
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto muistuttaa uimaan rannan suuntaisesti, jotta jalat yltävät tarvittaessa pohjaan. Uimaan kannattaa napata aina kaveri mukaan, yllättävien tilanteiden varalle.
Lue myös: Hengenpelastaja Anne kertoo karmaisevista läheltä piti -tilanteista: "Kaksi tyttöä lähti ylittämään 25 metrin matkaa – uimataidoton meni kaverin reppuselkään"
Lapsia tulee vahtia herkeämättä ja riittävän lähellä, mieluiten käsivarren mitan päässä. Jos aikuisen katse on kirjassa tai puhelimessa, kohtalokas tilanne voi jäädä huomaamatta, sillä hukkuminen tapahtuu yleensä hiljaa ja nopeasti.

