Mainos

Tuomari Nurmio myi Emma-patsaansa – tuotot hyväntekeväisyyteen

Tuomari Nurmio myi saamansa palkinnot ja lahjoitti summan hyväntekeväisyyteen.

Tuomari Nurmio, 64, on muuttamassa Helsinkiin. Rokkari saa uuden Jätkäsaaren-asuntonsa avaimet käteen tammikuun lopussa.

– Muutto on siis vielä edessä, hän kertoo.

Nurmio pisti omaisuuttaan myyntiin viime vuoden lopulla, sillä uudessa asunnossa on noin 40 neliötä vähemmän tilaa kuin nykyisessä.

 Myyntiin joutuivat myös Emma-patsaat ja kultalevyt.

– En halua kodistani museota. Kerran se vain kirpaisee, muusikko kommentoi patsaista luopumista.

– Olen joutunut luopumaan monesta muustakin asiasta, josta en mielelläni luopuisi.

Tavarat myytiin huutokaupassa, ja palkinnoista kertyi tuottoa noin 1600 euroa. Nämä rahat Tuomari Nurmio lahjoitti hyväntekeväisyyteen Pelastakaa Lapset ry:lle.

– Ne menivät sinne parempaan tarkoitukseen, hän tietää.

Tuomari Nurmio on työstänyt talven aikana Hoedown-yhtyeen kanssa uutta levyä, joka on tarkoitus julkaista kevään aikana.

Katso videolta Tuomari Nurmion vierailu Kingissä lauantaina 24. tammikuuta.

Kingi MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.