Tuntematon sotilas -elokuvan tuotantoyhtiö: "Johdon tietoon ei ole tullut, että kuvauksissa olisi käytetty epäasiallisia metodeja"

Ohjaaja Aku Louhimiehen käytökseen kohdistuneet väitteet tulivat viime viikolla uutena tietona Tuntematon sotilas -elokuvan tuottaneelle Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy:lle, kerrotaan tiedotteessa.

Tuntematon sotilas -elokuvan tuottanut Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy kommentoi tänään perjantaina 23. maaliskuuta iltapäivällä medialle lähettämässään tiedotteessa elokuva-alan ympärillä käytävää keskustelua.

– Elokuvan ohjanneen Aku Louhimiehen käytökseen kohdistuneet väitteet tulivat viime viikolla uutena tietona Tuntematon sotilas -elokuvan tuottaneelle Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy:lle, tiedotteessa sanotaan.

Tuotantoyhtiön johdon tietoon ei ole tullut, että Tuntemattoman sotilaan kuvauksissa olisi käytetty epäasiallisia metodeja. Tiedotteessa todetaan, että Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy ei hyväksy minkäänlaista kiusaamista tai häirintää.

– Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy toimii osakeyhtiölain ja muiden säännösten mukaisesti. Tuotantoyhtiö on pyrkinyt toimimaan huolellisesti myös kaikissa Tuntemattoman sotilaan tuotantoon liittyvissä käytännön asioissa. Mikäli elokuvan tuotannosta paljastuu epäkohtia, ne selvitetään perinpohjaisesti, tuotantoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Heikki Rotkon allekirjoittamassa tiedotteessa sanotaan.

– Toivomme, että voimme omalta osaltamme vaikuttaa siihen, että nyt käytävän keskustelun seurauksena epäkohdat alalla voidaan tehdä välittömästi näkyviksi ja niihin puututaan. 

Tuntematon sotilas oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa. Elokuva teki historiaa ylittäessään miljoonan katsojan rajan helmikuussa. Elokuvaa oli tekemässä yli 5 200 ihmistä.

Elokuva-alan vuotuiset Jussi-palkinnot jaetaan tänään perjantaina 23. maaliskuuta illalla. Suora lähetys gaalasta nähdään MTV3-kanavalla kello 20 alkaen.

Katso artikkelin alussa video, jossa ohjaaja Tuukka Temonen puhuu muun muassa Louhimiehen tapauksesta sekä suosikeistaan Jussi-palkintojen voittajiksi.

Lue myös:

    Uusimmat