Tunnetun vaateketjun henkilöstöpäällikkö nuuski työntekijän sairauslomatietoja – erehdytti hoitajaa

Muun muassa Vero Moda -myymälöitä pyörittävän Bestsellerin Suomen-yhtiön henkilöstöpäällikkö on saanut sakkotuomion työntekijään kohdistuneesta identiteettivarkaudesta.

Kyse oli tavasta, jolla henkilöstöpäällikkö selvitti työntekijän sairauslomatodistusta. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomion mukaan henkilöstöpäällikkö erehdytti työterveyshoitajaa niin, että hoitaja luuli puhuvansa työntekijän kanssa.

Päällikkö kiisti oikeudessa esiintyneensä työntekijänä, mutta myönsi antaneensa hoitajalle työntekijän nimen ja henkilötunnuksen.

Oikeus: Päällikkö erehdytti hoitajaa

Henkilöstöpäällikkö kertoi oikeudessa yrittäneensä selvittää, minkä takia työntekijälle oli myönnetty taannehtivasti sairausloma. Hän kertoi, ettei taannehtivia sairauslomatodistuksia saanut yhtiössä hyväksyä ilman selvitystä.

Henkilöstöpäällikkö sanoi, ettei saanut yhteyttä työntekijään. Siksi hän päätti soittaa asiasta suoraan terveyskeskukseen, jossa todistus oli kirjoitettu.

Kyseessä oli takaisinsoittopalvelu, ja kun hoitaja lopulta soitti, henkilöstöpäällikkö kertoi vastanneensa puheluun alkuun omalla nimellään. Hän sanoi myöhemmin puhelussa antaneensa hoitajalle työntekijän nimen ja henkilötunnuksen.

Hoitaja taasen kertoi oikeudessa, että oli olettanut puhuvansa itse potilaan kanssa eikä hänellä olisi ollut lupaa kertoa työnantajalle työntekijän terveystietoja.

Työntekijä alkoi selvittää asiaa, kun hoitaja soitti hänelle samasta soittopyynnöstä.

Käräjäoikeus katsoi, että päälliköllä oli sinänsä syy selvittää sairauslomatodistuksen kirjauksia. Oikeuden mukaan henkilöstöpäällikkö oli kuitenkin erehdyttänyt hoitajaa antamalla työntekijän tiedot. Henkilöstöpäällikkö tuomittiin identiteettivarkaudesta 35 päiväsakkoon, mistä koitui hänelle maksettavaa 1 540 euroa.

Rikos tapahtui vuonna 2021. Oikeuden aiemmin tammikuussa antaman tuomion nosti ensimmäisenä esiin TietosuojaPod-niminen podcast.

Yhtiö harkitsee valittamista

Tanskalainen Bestseller-konserni toimii useassa maassa Euroopassa. Suomessa sen vaatebrändejä ja -kauppoja ovat muun muassa Jack & Jones, Only, Vero Moda ja Name It.

Bestseller-konsernin viestinnästä vastattiin tänään STT:lle sähköpostitse, että henkilöstötapausta on puitu talon sisällä.

– Olemme pahoillamme, että tässä vaikuttaisi olevan väärinymmärryksiä. Toimimme tietenkin asianmukaisesti ja harkitsemme (käräjätuomiosta) valittamista, viestinnästä vastattiin.

STT ei tavoittanut tänään tuomittua henkilöstöpäällikköä.

Lue myös:

    Uusimmat