Pääesikunnan entinen apulaistiedustelupäällikkö, tiedustelueversti evp. ja Jyväskylän yliopiston työelämäprofessori Martti J. Kari on kuollut.
Martti J. Kari kuoli tänään keskiviikkona Jyväskylässä, kertoi hänen perheensä STT:lle. Hän oli 62-vuotias.
Kari sairasti vuosia syöpää, joka alkoi levitä uudelleen eikä lopulta ollut enää hoidettavissa.
Kari oli kysytty asiantuntija yhteiskunnallisessa keskustelussa erityisesti sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi viime vuonna laajamittaisesti Ukrainaan. Hän oli seurannut Venäjää ja Neuvostoliittoa yli 30 vuotta.
Pääosan urastaan Kari toimi sotilastiedustelussa. Hän työskenteli muun muassa Suomen puolustusasiamiehenä Puolassa ja Ukrainassa, Viestikoelaitoksen johtajana ja Pääesikunnan apulaistiedustelupäällikkönä.
Hän oli keskeisesti mukana valmistelemassa tiedustelulainsäädäntöä, joka tuli monien vaiheiden jälkeen voimaan vuonna 2019.
Jäätyään eläkkeelle hän väitteli tohtoriksi ja luennoi muun muassa Venäjän strategisesta kulttuurista Jyväskylässä.
Lue myös: Kirja-arvio: Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?
Suomen katsotuin yliopistoluento
Jyväskylän yliopisto myönsi Karille Vaikuttaja-palkinnon maaliskuun alussa. Perusteluissa mainittiin, että Kari on tuonut kriisiaikoina yhteiskunnan käyttöön asiantuntijuuttaan, jossa yhdistyy akateeminen ja käytännön työuralla hankittu ymmärrys turvallisuuden ja tiedustelun alueella.
Hänen luentonsa siitä, miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii, ladattiin Venäjän suurhyökkäyksen jälkeen Youtubeen, ja se nousi hetkeksi valtavan suosituksi.
Alun perin 2018 pidetty luento on tähän mennessä saanut verkossa lähes kaksi miljoonaa katsojaa, ja siitä on näin tullut Suomen kaikkien aikojen katsotuin yliopistoluento.
Kari kirjoitti suosikkiluennon teemasta myös kirjan yhdessä historian professori Antero Holmilan kanssa. Kirja julkaistiin huhtikuun alussa.
Kari ja Holmila kirjoittavat, että Venäjä tulee olemaan uhka naapureilleen vielä pitkään, mikäli valtaan ei nouse parlamentaariseen demokratiaan pyrkiviä voimia eikä maa pääse irti omasta menneisyydestään. Heidän arvionsa on, että näin ei lähitulevaisuudessa tule tapahtumaan.