Mainos

Tulvatilanne kriittinen Kiinan koillisosassa

Kiinan koillisosien tulvatilanne on edelleen kriittinen, kertoivat kiinalaiset tiedotusvälineet. Alueen asukkaat kamppailivat kyetäkseen hallitsemaan tulvivia jokia, jotka uhkaavat Harbinin ja Qiqiharin kaupunkeja sekä maan tärkeintä öljykenttää.

Virallinen uutistoimisto Xinhua kertoi, että melko lähellä Daqingin öljykenttää sijaitsevaan patoon oli aamulla tullut suurehko halkeama. Daqing tuottaa yhden kolmasosan Kiinan öljystä. Öljykentän työntekijät ovat uutistoimiston mukaan rakentamassa uutta vallia suojatakseen aluetta mahdolliselta tulvalta. Noin sadan kilometrin välimatka erottaa tulvivan Nenjoen öljykentästä. Alueella on soita, joille tulva voi levitä nopeasti.

Yhdeksän miljoonan asukkaan Harbibin kaupungissa viranomaiset ovat kieltäneet ihmisiltä pääsyn kaupunkia suojelevan pääpadon lähialueille. Kaupungin pormestari kehotti televisiossa asukkaita varautumaan "suureen tulvaan".

Kiinan viralliset tiedotusvälineet kertoivat tänään ensimmäistä kertaa Jangtsejoen varrella olevan padon murtuman aiheuttamista kuolonuhreista Jiujiangin kaupungissa. Alustavien tietojen mukaan 78 ihmistä kuoli Jiangxin maakunnassa sijaitsevassa kaupungissa, ja lähes 30 000 loukkaantui tai sairastui tulvien vuoksi. Padon murtuma on jo saatu korjattua, mutta Jiujiangin länsipuolen kerrotaan edelleen olevan veden peitossa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.