Mainos

Tulli kuullut Outokummun työntekijöitä

Tullihallitus kertoo kuulleensa eräitä Outokummun Tornion-tehtaiden toimihenkilöitä Venäjän-vientikauppaan liittyväsä asiassa, mutta ei kerro tarkemmin mistä tutkinnassa on kyse.

Tiedustelupäällikkö Sami Rakshit Tullihallituksesta kertoo tullin kuulleen Outokummun toimihenkilöitä, mutta tutkimusten tässä vaiheessa hän ei suostunut täsmentämään sitä, mistä tutkinnassa on kyse.

Outokumpu kertoi aiemmin tänään pörssitiedotteessaan viranomaisten kuulleen toimihenkilöitä Venäjän-vientiin liittyvän asian yhteydessä. Outokummun viestintäjohtaja Eero Mustala ei ollut halukas kertomaan tarkempia yksityiskohtia asiasta, koska tutkimukset ovat kesken.

Outokummun johdon käsityksen mukaan asialla ei ole oleellista vaikutusta yhtiön talouteen.

Alkuviikosta Outokummun Tornion-terästehtaiden suunnalta tuli julkisuuteen tietoja toisestakin epäselvyydestä. Pohjolan Sanomat uutisoi tiistaina tehtaan joutuneen romuhuijauksen kohteeksi. Terästehdasta on huijattu toimittamalla teräsromun seassa vähempiarvoista metallia tai jopa kuonaa. Huijauksesta on koitunut arviolta tuhansien eurojen tappiot.

Romuhuijaustutkintaa johtavan rikosylikomisarion Mauri Torvikosken mukaan julkisuuteen nousseilla asioilla ei ole mitään tekemistä keskenään.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.