Tulkitse kasvojasi: Finnit eri puolilla kasvoja viestittävät erilaisista ongelmista
Tuntuuko sinusta siltä, että finnit ilmestyvät aina samaan paikkaan? Kasvot toimivat hyvinvointisi peilinä: finnien uskotaan kertovan muutakin kuin vain epäpuhtauksista iholla – nimittäin siitä, kuinka hyvin voit sisäisesti.
Itämaisen lääketieteen ja Face Mapping -ihoanalyysien mukaan ihmisen sisäelimet ovat vahvasti kytköksissä siihen, mitä vartalon sekä kasvojen alueella oikein tapahtuu: finnit ja epäpuhtaudet viestittävät hormonitoiminnan ohella muun muassa erilaisista vaivoista, ongelmista sekä epäterveellisistä elämäntavoista. Lisäksi tähän vaikuttavat oma ruokavalio ja geenit.
Lauren Conradin teoksessa Beauty – kaikki kauneudesta on listattu, mitä eri kasvojen kohtiin ilmestyneet finnit ja epäpuhtaudet voivat viestittää. Muista, että nämä ovat vain suuntaa-antavia vihjeitä ja aknea tulee hoitaa: käänny tarvittaessa lääkärin puoleen.
Mitä finnien sijainti kertoo?
1. Otsa
Otsalle ilmestyneet finnit voivat viestittää stressistä tai huonosti nukutuista öistä, epäsäännöllisestä unirytmistä ja unen puutteesta. Finnit ja otsan punoitus voivat myös viestittää, että syöt liian rasvaista ruokaa tai kärsit maitoallergiasta.
2. Kulmakarvojen yläpuoli
Kulmakarvojen yläpuolen uskotaan edustavan immuunijärjestelmää: finnit ilmestyvät usein ennen flunssaa, sen aikana tai juuri sen jälkeen.
3. Kulmakarvojen väli
Herkutteluvaara! Kulmakarvojen väliin ilmestyneet finnit johtuvat useimmiten mässäilystä, kuten liiallisen sokerin, rasvaisten ruokien ja alkoholin käytöstä.
4. Posket
Keuhkojen kunto vaikuttaa poskiin: tupakointi ja huono ilmanlaatu voivat aiheuttaa tälle alueelle myös finnejä, punoitusta ja epäpuhtauksia. Jos huomaat epäpuhtauksia vain toisella puolella kasvoja, mieti kummalla puolella pidät aina puhelinta tai nukutko jommallakummalla kyljelläsi, poski vasten tyynyä.
5. Leukaluun alue
Hormonit vaikuttavat leukaluuta ympäröivään alueeseen. Epäpuhtaudet ilmestyvät naisilla etenkin kuukautisten aikaan: se, kummalle puolelle finnejä ilmestyy, kuvastaa kummasta munasarjasta juuri siinä kuussa ovuloit. Lisäksi mieti, nojaatko usein käsiisi esimerkiksi luennoilla, töissä tai palavereissa.
6. Leuka
Leuassa olevat finnit puolestaan kuvastavat vatsan toimintaa: vähennä rasvaisia ruokia.
Tummat silmänaluset ja finnit korvien lähettyvillä voivat puolestaan kuvastaa sitä, että juot liikaa kahvia, etkä tarpeeksi vettä – teetkö paljon ylitöitä?
Nenän alueelle ilmestyneet finnit ja epäpuhtaudet voivat viestittää korkeasta verenpaineesta, huonosta ruokavaliosta, ummetuksesta tai yksinkertaisesti siitä, ettet ole pessyt kasvoja ja meikkejä tarpeeksi huolellisesti.
Lue myös:
Lähde: Lauren Conrad: Beauty – kaikki kauneudesta, Hellomagazine.com, Sheknows.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää