Tukes seuloo vaaralliset tuotteet: Sähköisku ja palovaara – siinä tavallisimmat tapaukset

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto seuloo loputtomasta tavaravirrasta kuluttajille vaaralliset tuotteet ja poistaa ne myynnistä. Viraston omien tutkijoiden lisäksi virheitä paljastavat myös kuluttajat ja samoista markkinoista kilpailevat yrittäjät.

Erilaiset lämmittimet, LED-valaisimet ja USB-laturit ovat vuosien mittaan aiheuttaneet toistuvasti merkintöjä markkinavalvontarekisteriin. Ylitarkastaja Seppo Niemi kertoo, että tilanne on kuitenkin lopulta hyvä.

– Jatkuvasti markkinoille tulee uusia tuotteita, mutta meidän rekisteriin kertyy sama määrä merkintöjä. Kyllä suurin osa tavarasta, mitä kaupoissa on tarjolla, on kunnollista, sanoo Niemi.

Eristeet ja materiaalit

Yksi tavallisimmista ongelmista on USB-latureiden eristepuutteiden aiheuttama sähköiskuvaara ja palovaara.

– Ne ovat aika yleisiä nykyään ja niissä saattaa olla eristepuutteita. USB-ulostuloon, jonka pitäisi olla viisi volttia, pääseekin liian helposti verkkojännite, kuvailee Niemi ongelman laatua.

Eristeiden lisäksi puutteita saattaa löytyä koteloinneista.

– Ulkokäyttöön tarkoitettu tuote ei kestäkään pakkasta, vaan kotelointi murtuu ja sähköosat tulevat esiin. Tai toisin päin eli että kotelointi ei kestä käytön aiheuttamaa kuumuutta ja sulaa aiheuttaen palovaaran, kertoo Niemi.

Tukes tutkii kaikenlaisia tuotteita, ja sen havaitsemia puutteita kirjataan useissa kategorioissa sähkölaitteiden lisäksi. Esimerkiksi leluissa saattaa olla irtoavia osia, jotka aiheuttavat tukehtumisvaaran. Myös materiaaliongelmia jää viranomaisen verkkoon. Aivan vasta markkinoilta on poistettiin kaulakoru, jossa oli liikaa kadmiumia. Kadmium on ihmiselle haitallinen aine, joka kertyy elimistöön ja saattaa vahingoittaa elimistöä.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston testeissä tuotteet tutkitaan perinpohjaisesti.

– Meidän testien jälkeen tuotteesta ei ole enää käyttöön. Testit käytännössä tuhoavat tuotteen, sanoo ylitarkastaja Niemi.

Omavalvonta

Maahantuojat testaavat tuotteitaan vapaaehtoisesti ja tekevät hyvää työtä.

– Myös monet halpiskaupoiksi miellytyt yritykset tekevät paljon testejä ja satsaavat sähköturvallisuuteen, kertoo Niemi.

Ostopaikan perusteella ei voi tehdä oletuksia tuotteen turvallisuudesta.

– Halpiskaupoissa myydään hyvää tavaraa, mutta aina joskus myyntiin päätyy tuotteita, jotka eivät sinne kuulu, sanoo Niemi.

Toisaalta myös isoilla toimijoilla sattuu virheitä.

– Kyllä heiltäkin välillä löytyy jotain epäilyttävämpää tavaraa myynnistä, vahvistaa Niemi.

Jos kuluttaja törmää tuotteeseen, jonka turvallisuutta epäilee, sen käyttö pitää lopettaa heti. Kuluttaja voi ottaa yhteyttä suoraan Tukesiin, jonka nettisivuilla on lomake näitä tilanteita varten.

– Ja kyllä me puhelimeenkin vastataan, ja saadaan sitä kautta viesti, lupaa Niemi.

Tukesin varastossa on kaikenlaista tavaraa: testattua, testaamistaan odottavaa ja sinne muuten unohtunutta. Paikka Tukesin varaston hyllyllä ei vielä kerro mitään itse tuotteesta. 

Lue myös:

    Uusimmat