Suomalaisilla on vaarallinen harhaluulo kaupoissa myytävistä sähkölaitteista – tässä vaiheessa hälytyskellojen pitäisi soida
Valtaosa suomalaisista uskoo, että kaikki myynnissä olevat sähkötuotteet tarkastetaan, vaikka näin ei ole. Viiden jälkeen -ohjelmassa keskusteltiin, milloin sähkölaitetta ostavan kuluttajan hälytyskellojen pitäisi soida.
Kaikki kaupassa myytävät sähkölaitteet eivät ole testattuja ja turvallisia, vaikka 80 prosenttia suomalaisista niin uskoo. Viime vuonna Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) määräsi yrityksiä poistamaan markkinoilta yhteensä 118 sähkölaitetta.
Tukesin tuoteyksikön johtaja Tuiri Kerttula kertoi Viiden jälkeen -lähetyksessä, että tällä hetkellä ongelmallisimpia sähkölaitteita ovat erilaiset laturit, muuntajat sekä led-valaistuslaitteet.
Sähkölaitteita tuodaan suomalaisten kauppojen hyllyille yleensä kaukomailta. Osa valmistajista haluaa noudattaa määräyksiä tarkasti, mutta eivät kaikki – joidenkin yritysten bisnesidea on myydä halpoja tuotteita, ja edullisuus on aina nipistetty jostain.
Myyntiin saattaakin päästä vaarallisia tuotteita, jos valmistaja tai maahantuoja ei ole selvittänyt laitteiden turvallisuutta.
– Keskeistä on, että tuotteita ei ennakolta tarkasteta, Kerttula sanoi.
Näin Tukes etsii vaarallisia laitteita
Tukes tekee riskiperusteita valvontaa.
Kenttätarkastaja kiertää yrityksissä etsimässä vaaralliselta näyttäviä tuotteita. Kansalaisilta, yrityksiltä ja muiden maiden viranomaisilta saatu tieto auttaa suuntaamaan valvontaa tuotteisiin, joista ilmoituksia on tehty.
Tukes ostaa vaarallisiksi epäilemänsä tuotteet ja lähettää ne testilaitokseen testattavaksi. Tulosten perusteella virastossa arvioidaan, pitääkö laite vetää pois myynnistä tai kuluttajilta.
– Kaikkein keskeisintä sähkölaitteissa on sähköiskun vaara tai se, että ne syttyvät palamaan, Kerttula sanoi.
Halpa hinta on varoitusmerkki
Tarkkaavaisuus ennen ostopäätöstä pienentää riskiä hankkia kotiin vaarallinen sähkölaite.
Tuotteesta kannattaa etsiä tietoa netistä ennen ostopäätöstä: Mitä myyjä kertoo tuotteesta? Löytyykö vastuutahon eli maahantuojan tai jakelijan nimeä? Tuotteessa tulisi olla CE-merkintä. Lisäksi sähkölaitteen käyttöohjeet kannatta lukaista läpi.
Yksi jo ennen ostamista havaittava vaaranmerkki sähkölaitteissa on halpa hinta.
– Kun tuote on erityisen edullinen, kuluttajan kannattaa miettiä, onko tarjous liian hyvä ollakseen totta, Kerttula sanoi.
Vakuutus- ja rahoitusneuvontaa tarjoavan FINE-organisaation jaostopäällikkö Tuomas Korkeamäki muistutti, että tarpeeton riskinotto sähkölaitteiden kanssa ei ole järkevää.
– Karrikoidusti voisi sanoa, että ota henkivakuutus ennen kuin tilaat Kiinasta sähkölaitteen, Korkeamäki totesi.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit ja katso koko Viiden jälkeen -lähetys MTV-palvelusta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää