Tuiki tavallinen rutiinikeikka kärjistyi yllättäen, kun poliisi ampui asemiehen Käpylässä – tutkinnanjohtaja avaa poikkeuksellisen tilanteen taustoja: "Vastarinta oli täysi yllätys"

Käpylässä viikonloppuna sattunut tapaus, jossa poliisi ampui vastarintaa tehneen miehen, alkoi tavanomaisesta ja jopa jokapäiväisestä kotihälytystehtävästä, poliisi kertoo.

Ampumista edeltäviä tapahtumia selvittävä tutkinnanjohtaja Rauno Jämsä kertoo, että poliisi oli saanut perinteisen kotihälytyskeikan, jossa ulkopuolinen oli kutsunut viranomaiset asuntoon sieltä kantautuneiden äänten ja metelin vuoksi.

Asunnossa oli viettänyt aikaa neljä henkilöä, joilla ei poliisin sittemmin tekemisten kuulemisten perusteella ollut keskenään erityisiä ongelmia. Poliisi on tavoittanut ja kuullut kaikkia asunnossa olleita.

– Ei siellä suurempaa hätää tai ihmettä ole tapahtunut ennen poliisin kanssa syntynyttä konfliktia ole tapahtunut, Jämsä kertoo.

Aseellinen vastarinta oli "täysi yllätys"

Poliisin mentyä asuntoon tilanne kärjistyikin tapahtumiksi, joiden päätteeksi asunnossa ollutta miestä ammuttiin kahdesti. Mies kuoli saamiinsa vammoihin.

Poliisin aseenkäyttöä tutkii syyttäjä, eikä Jämsä kommentoi sitä koskevia asioita tarkemmin. Jämsän mukaan tapahtumia ei oltu lainkaan osattu ennakoida.

– Täysi yllätys, että poliisi kohtasi vastarintaa, hän kuvailee. Jämsä toteaa kuitenkin, että poliisi toki aina varautuu jonkin verran mahdolliseen vastarintaan.

Ase oli luvaton

Tässä tapauksessa keskeinen syy aseen käyttöön oli se, että asunnossa olleella miehellä oli kädessään jonkinlainen käsiase, jolla tämä uhkasi poliisia.

Poliisi ei ole vielä saanut aseesta tutkimustuloksia, joten sen tarkkaa laatua ei tiedetä. Alustavien tietojen ja ulkoisten havaintojen perusteella kyse oli kuitenkin aito käsiase.

Asunnossa olleella miehellä ei ollut lupia minkäänlaisiin aseisiin.

Jämsä kuvailee, että oman kokemuksensa pohjalta, että tällaisen rutiiniluontoisen tehtävän kärjistyminen kuvaillulla tavalla on poikkeuksellista.

– Itselleni tämä on tutkinnanjohtajana ainutlaatuinen. Tyypillisesti tuollaiseen johtavat lähtötilanteet ovat erilaisia, hän kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat