Tuija Pehkonen suojelee lapsensa yksityisyyttä leijonaemon lailla: "Turvallisuus menee kaiken ohi"

Tuija Pehkonen ja Eero Ettala astelivat Venla-gaalan punaiselle matolle hymyssä suin:"Odottava ja kupliva tunnelma" 2:33
Tuija Pehkonen ja Eero Ettala kertovat äitienpäiväsuunnitelmistaan.

Toimittaja Tuija Pehkosen mielestä ihmisten uteliaisuudenhalun tyydyttäminen ei voi olla syy lapsen kuvaamiseen julkisella paikalla. 

Juontaja-toimittaja Tuija Pehkosella ja lumilautailija Eero Ettalalla on vajaan kahden vuoden ikäinen poika. Vanhemmille on ollut alusta asti selvää, että heidän poikansa yksityisyyttä suojellaan vanhempien julkisesta työstä huolimatta.

Pehkonen ja Ettala eivät näytä lapsensa kasvoja somessa tai ole missään kohtaa kertoneet hänen nimeään julkisuuteen. Pehkonen on puhunut ystäviensä ja kollegojensa kanssa julkisella paikalla kuvaamisesta ja kuvien julkaisusta paljon.

– Maailma muuttuu tässä asiassa koko ajan paljon, ja osa ihmisistä ajattelee, että lapset kasvavat jo muutenkin Youtube- ja kännykkävideoiden keskellä. Itse olen tässä asiassa vanhanaikainen, koska lapsi ei pysty valitsemaan vanhempiaan eikä vanhempiensa ammatteja, Pehkonen kertoi MTV Uutisille.

Pehkonen ei ole aina iloinen julkisesta työstään ja on nähnyt myös sen varjopuolet. Hänen mielestään lapsen näyttämistä somessa täytyy ajatella myös hänen tulevaisuutensa kannalta.  

– Mitä, jos hän haluaa vaikka suojelupoliisiksi tai muuhun ammattiin, jossa yksityisyys on tärkeää? Ymmärrän, että on paljon erilaisia näkökantoja, mutta meille tämä on alusta asti ollut todella selkeää, Pehkonen kertoi.

Erityisesti Pehkonen miettii, mikä ylipäätään on median tarve tuoda lapsen kasvoja esille.

– Jos halutaan vain vastata ihmisten uteliaisuudenhaluun, niin se ei ole riittävä syy kasvojen julkaisuun. Äitinä ja leijonaemona ajattelen, että lapsen turvallisuus menee kaiken ohi, Pehkonen kertoi.

Pehkosen mielestä tuntuu hyvin inhimilliseltä, että julkisuudessa, myös valtionjohdossa, töitä tekevät saisivat toivoa yksityisyyttä lapsilleen, vaikka lehdistönvapautta Suomessa Pehkonen pitääkin äärettömän tärkeänä. 

– Aina, kun sitä rajoitetaan, niin puhutaan todella kriittisistä ja vakavista asioista, Pehkonen sanoi painokkaasti.

Pehkonen ei ole ainakaan huomannut tulleensa salakuvatuksi lapsensa kanssa. 

– Mua on kyllä kuvattu salaa. Se tuntuu tosi rajulta ja omaa yksityisyyttä loukkaavalta, Pehkonen kertoi kokemuksistaan.

Juhannuksena perhe saa olla kameroilta rauhassa, sillä he suuntavat Ettalan vanhempien mökille. Perheen pienin rakastaa olla mökillä.

– Jos häneltä kysyttäisiin, niin hän olisi siellä kaiken aikaa painamassa lapio kädessä ympäriinsä ja olevinaan tekemässä jotakin, Pehkonen kertoi nauraen.

Pehkosen ja Ettalan poika syntyi syyskuussa 2020. Pari meni naimisiin joulukuussa 2019.

Pehkonen tunnetaan muun muassa juontajana ohjelmista Kenen kotona? ja Kesäterassi. Ettala lopetti uransa lumilautailijana 2011. Pehkosen tapaan hän on juontanut ohjelmia, kuten Suomen surkein kuski ja Mestareiden mestari.

Juontaja Marja Hintikka ei ole koskaan julkaissut lastensa kuvia sosiaalisessa mediassa – näin hän perustelee päätöstään:

Juontaja Marja Hintikka ei ole koskaan julkaissut lastensa kuvia sosiaalisessa mediassa – näin hän perustelee päätöstään 7:33

Kesäterassi maksutta MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla maanantaista perjantaihin 4.7. klo 19.30 alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat