Muinaisuuden tutkimuksessa vanhaa perimäainesta pystytään nykyisin erottelemaan esimerkiksi purupihkasta ja jopa suoraan maaperästä, kun ennen siihen tarvittiin luunäytteitä. Suomalaisten tutkijoiden mukaan molekyyligenetiikan kehittyminen tarjoaa lupaavia keinoja selvittää muinaisten eliöiden perimää.
Arkeologista ja paleontologista tutkimusta jarruttaa varsinkin ihmisten luujäännösten vähäinen määrä. Näytteiden saaminen maaperästä tuo lisää mahdollisuuksia selvittää nykyihmisen ja muinaisten ihmislajien evoluutiota, elintapoja ja muuttoliikkeitä.
Maaperän sisältämää dna:ta on hyödynnetty jo pidempään paleoekologisissa tutkimuksissa, kertoo geneetikko ja väitöskirjatutkija Sanni Peltola, joka on mukana Sugrige-muinaisgenomihankkeessa. Esimerkiksi Grönlannin ikiroudasta on jäljitetty muinaista kasvillisuutta. Järvisedimenteistä on myös ajoitettu eläinten ja kasvien leviämistä Euraasiasta Amerikkaan.
Suurta kiinnostusta maaperä-dna:ta kohtaan herätti vuonna 2017 Science-lehdessä julkaistu tutkimus, jossa oli eristetty nisäkkäiden perimää luolien sedimenteistä Euroopasta ja Venäjältä. Muun muassa mammutin ja luolahyeenan lisäksi löytyi kahden varhaisen ihmislajin eli neandertalin- ja denisovanihmisen perimää.
Tutkimuksesta vastasi saksalaisen Max Planck -instituutin evoluutioantropologian yksikkö. Sen johtaja Svante Pääbo arvioi julkistamisen yhteydessä, että maaperä-dna:n analysoiminen on hyödyllinen arkeologinen menetelmä, josta voi tulla jatkossa rutiinia.
Molekyylit voivat säilyä kauan
Miten on mahdollista ylipäätään löytää dna:ta maasta ja tunnistaa se jollekin tietylle eliölle kuuluvaksi?