Tutkijatohtori Satu Koivisto Helsingin yliopistosta pitää Kuolimojärven pohjakerrostumista tehtyä kivikautista löytöä merkittävänä. Tutkijat löysivät järven vedenpinnan alta mahdollisesti jopa 9000 vuotta vanhan kivikautisen asuinpaikan järvenpohjaan hautautuneena.
– Se on ensimmäinen arkeologien varmistama esihistoriallisen asutuksen havainto vesistöjemme pohjista. Kun aikaisemmin Suomessa vedenalaisarkeologia on tutkinut lähinnä historiallisen ajan hylkyjä, niin nyt päästiin lisäksi käsiksi kaukaisempaan menneisyyteen, Koivisto kertoo MTV Uutisille.
Koivisto toteaa, että järvien pohjassa sijaitsevat kohteet ovat siitä merkittäviä, että niissä voi kuivan maan kohteista poiketen säilyä myös eloperäistä materiaalia hyvin kaukaa menneisyydestä.
– Järvisedimentteihin saattaa olla hautautuneina erilaisia puurakenteita tai puuesineitä, koripunoksia ja kasvin osia. Siinä mielessä tämä on aivan uusi avaus Suomen arkeologiassa, jossa on totuttu siihen, että vain tietyt materiaalit säilyvät.
Kuolimon kenttätyötä edelsi perusteellinen selvitystyö.
– Kävimme läpi geologista materiaalia ja arkeologista arkistoaineistoa ja pyrimme mallintamaan veden pinnan vaihtelua. Kuolimojärvessä oli hyvin monta positiivista tekijää miksi valitsimme juuri kyseisen paikan.
Koiviston mukaan loppuvuosi menee näytteiden analysoinnissa ja kirjoitustöissä. Arkeologisista näytteistä pyritään myös saamaan riittävästi materiaalia radiohiiliajoitusten tekemiseksi.
Kuolimojärveä ei toistaiseksi ole tutkittu enempää arkeologisten kerrostumien dokumentointia ja näytteiden hakua lukuun ottamatta.
– Arkeologinen kaivaus on aina kajoava tutkimus. Samalla se tuhoaa kohteen eli sen takia näitä kohteita pitää tutkia hyvin tarkasti ja harkituin menetelmin. Siksi paikan perusteellinen tutkiminen jätettiin seuraaviin hankkeisiin odottamaan.
Välähdys esihistorian hämärästä lämmittää tutkijan mieltä.
– Arkeologia on sellainen tieteenala, että tässä tarvitaan paljon kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Kyllä se palkitsee kun on pitkään tutkittu ja selvitetty ja sitten löydetään ihan oikeasti merkkejä siitä mitä ollaan etsimässä.
Koivisto vertaa arkeologiaa suuren palapelin kokoamiseen:
– Sitä voi kuvailla isona monituhatpalaisena palapelinä, josta meillä on hyppysissä vain muutamia paloja. Aina kun tehdään uusia löytöjä niin palaset lisääntyvät ja käsityksemme muinaisista ihmisistä ja elämästä täydentyvät.