Mainos

Tshekin pääministeri jätti eronpyyntönsä

EU:n puheenjohtajamaan Tshekin pääministeri Mirek Topolanek on jättänyt hallituksensa eronpyynnön presidentille. Vähemmistöhallitus kaatui käytännössä tiistai-iltana, kun se sai parlamentilta epäluottamuslauseen.

Presidentti Vaclav Klaus sanoi hyväksyvänsä hallituksen eron. Klausin odotetaan keskustelevan perjantaina sosiaalidemokraattien ja kristillisdemokraattien kanssa uuden hallituksen muodostamisen mahdollisuuksista.

Topolanekin keskustaoikeistolainen hallitus jatkaa toimitusministeriönä uuden hallituksen muodostamiseen asti. Mahdollisena on pidetty, että se jatkaisi Tshekin EU-puheenjohtajuuden loppuun eli heinäkuun alkuun asti.

Topolanek arvioi itse televisiossa myöhään eilen, että ennenaikaiset vaalit ovat ainoa tie ulos poliittisesta kriisistä. Vaalit on määrä pitää vasta ensi vuoden kesällä.

Euroopan unionissa on huolestuttu siitä, että kriisi voi vaikeuttaa entisestään Lissabonin sopimuksen lopullista hyväksymistä. EU:n uutta perussopimusta ei ole vielä ratifioitu Tshekissä ja Irlannissa.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.