Trumpin vaalikampanjan johtaja vaihtoon

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vaihtanut vaalikampanjansa johtajaa, kertoo muun muassa CNN.

Bill Stepien korvaa aiemmin tehtävässä olleen Brad ParscalenStepien on toiminut aiemmin kampanjan apulaisjohtajana.

CNN:n mukaan Parscalen asema on ollut vaakalaudalla jo kaksi viikkoa. Parscalen hiljattain suunnittelemaan kampanjointitapahtumaan Tulsassa uumoiltiin osallistuvan yli 100 000 ihmistä, mutta loppujen lopuksi paikalle saapui vain 6 000 kannattajaa ja Trumpin ulkoilmaesiintyminen peruttiin.

Trump on purkanut turhautumistaan Parscaleen jo aiemmin. Huhtikuussa Parscale sai toruja Trumpin alhaisista kannattajaluvuista sen jälkeen, kun Trump oli suositellut desinfiointiaineen piikittämistä kehoon koronaviruksen torjumiseksi.

Yhdysvaltain presidentinvaalit käydään marraskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat