Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on ilmaissut haluavansa Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja.
Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin läheisen neuvonantajan puoliso on jakanut viestipalvelu X:ssä kuvan kartasta, jossa Grönlanti on peitetty Yhdysvaltain lippuun.
Saatesanana lukee englanniksi "soon" eli suomeksi "pian".
Katie Miller on naimisissa Trumpin neuvonantajan ja varakansliapäällikön Stephen Millerin kanssa, ja hän on itsekin aiemmin työskennellyt Trumpin hallinnossa.
Nykyään hän pitää omaa podcastia.
Trump on ilmaissut haluavansa Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja. Ennen joulua hän nimesi Louisianan osavaltion kuvernöörin Jeff Landryn Grönlannin-erityislähettilääkseen ja sanoi, että Yhdysvallat tarvitsee Grönlannin kansallisen turvallisuutensa vuoksi.
Tanskalta tyhjentävä vastaus
Tanskan Yhdysvaltain-suurlähettiläs Jesper Möller Sörensen muistuttaa omalla X-tilillään, että maat ovat läheisiä liittolaisia, jollaisina niiden pitäisi jatkaa yhteistyötään.
– Yhdysvaltojen turvallisuus on myös Grönlannin ja Tanskan turvallisuutta. Grönlanti on jo osa (sotilasliitto) Natoa, hän kirjoittaa.
