Trumpin lähtö avasi tilanteen uudella tavalla – Iranilta ehdotus EU:lle ydinsopimuksesta Yhdysvaltojen kanssa

Iranin ydinohjelman johtaja salamurhattiin raa'asti – näin se vaikuttaa maan suhteisiin Yhdysvaltojen kanssa 13:24
Katso myös: Iranin ydinohjelman oletettu johtaja salamurhattiin raa'asti viime marraskuun lopulla. Nyt Iranissa toivotaan Joe Bidenin valtaannousun Yhdysvalloissa johtavan takaisin yhteiseen sopimukseen maan ydinohjelmassa.

Iran ehdottaa, että EU voisi avittaa sen ja Yhdysvaltojen paluuta ydinohjelmasopimukseen. Iranin ulkoministeri Mohammad Javad Zarif toivoo EU:n ulkopolitiikkaa johtavan Josep Borrellin määrittelevän toimet, joita molemmilta mailta vaaditaan sovun saavuttamiseksi.

Zarif kertoi asiasta yhdysvaltalaiskanava CNN:n haastattelussa maanantaina. Zarif on aiemmin vaatinut Iraniin kohdistuneiden pakotetoimien perumista.

– Yhdysvaltojen täytyy tulla takaisin sopimukseen ja Iran on valmis heti vastaamaan siihen, ulkoministeri sanoi haastattelussa.

Presidentti Joe Bidenin hallinto on viestinyt, että Yhdysvallat saattaa palata ydinsopimukseen. Tämän jälkeen osapuolet ovat pallotelleet sitä, kenen tulisi ottaa ensimmäinen askel.

Bidenin hallinto: Trumpin pakotteet kääntyivät itseään vastaan

Iranin ydinohjelman rajoittamiseksi laadittu sopimus tuli voimaan vuonna 2015. Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump veti sittemmin maansa pois sopimuksesta ja määräsi Iranille uusia pakotteita.

Bidenin hallinnon mielestä Trumpin toimet ovat kääntyneet itseään vastaan, sillä Iran on sittemmin lakannut noudattamasta sopimuksen ehtoja ja alkanut jälleen rikastaa uraania.

Tuore Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken arvioi, että paluu sopimukseen ei olisi pikainen. Hän sanoi maanantaina NBC News -kanavan haastattelussa, että aikaa menisi sen arviointiin, onko Iran toteuttanut velvoitteensa.

Zarif puolestaan katsoo, että Iran voisi palata aiempiin velvoitteisiinsa alle päivässä.

Barack Obaman presidenttikaudella solmitussa ydinsopimuksessa ovat mukana myös Britannia, Ranska, Saksa, Venäjä ja Kiina. Sopimuksen kaatuminen on ollut pettymys sekä Yhdysvaltain eurooppalaisille liittolaisille että Venäjälle ja Kiinalle.

Lue myös:

    Uusimmat