Trumpin kannattajien suosiman Parler-pikaviestipalvelun toimitusjohtaja sai potkut

Yhteiskunnallista keskustelua siirtynyt sosiaalisen mediaan – tutkija huolestui 2:02
Yhteiskunnallinen keskustelu on yhä voimakkaammin siirtynyt sosiaaliseen mediaan.

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin kannattajien suosiman Parler-pikaviestipalvelun toimitusjohtaja on saanut potkut.

Asiasta kertoi paikallista aikaa keskiviikkona uutiskanava Fox News. John Matze kertoi Parlerin työntekijöille lähettämässään muistiossa yhtiön hallituksen potkineen hänet pihalle jo tammikuun lopulla.

Parler on poistettu Applen ja Googlen sovelluskaupoista. Lisäksi Amazon katkaisi välit yhtiöön väkivaltaan yllyttävän sisällön vuoksi tammikuisen kongressitalon valtausyrityksen jälkeen.

Parler oli alkuaikoinaan äärikonservatiivien ja jopa äärioikeiston suosiossa. Nykyisin palvelu on laajentunut laajemmaksi, lähinnä konservatiivipiirien suosimaksi sovellukseksi.

Lue myös:

    Uusimmat