Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väittää itsepintaisesti Twitterissä voittaneensa vaalit ja jatkaa oikeustoimia useissa osavaltiossa. Hän ei ole myöntänyt vaalitappiotaan Joe Bidenille.
Eilen Trumpin lakitiimi piti tiedotustilaisuuden Trumpin henkilökohtaisen asianajajan Rudy Giulianin johdolla. Tilaisuus noudatti samaa kaavaa, lakitiimi esitti runsaasti väitteitä vaalivilpistä, mutta todisteita ei ollut esittää.
Giuliani kertoi muun muassa, että Bidenin ääniä olisi tuotu ääntenlaskupaikalle kuorma-autolla, jossa äänet olivat pakattuna ruokapaketteihin ja paperipusseihin, mutta väitteelle ei ole mitään todisteita.
Osavaltiot, joissa oikeustoimilla pyritään muuttamaan vaalitulosta ovat muun muassa Pennsylvania, Michigan, Nevada, Arizona, Georgia.
Eniten toimia Pennsylvaniassa
Presidentti on muun muassa väittänyt, että Trumpin kampanjan ääntentarkkailijoita ei päästetty valvomaan ääntenlaskentaa Philadelphiassa. Tämä ei ole totta, Trumpin ääntenlaskun tarkkailijoita oli paikalla.
Kiistaa ääntenlaskennan aikaan käytiin siitä, kuinka lähellä tarkkailijat saavat olla. Koronan vuoksi myös ääntenlaskutiloissa noudatettiin turvavälejä. Rebublikaanit ovat sanoneet muissakin osavaltioissa, että demokraatit käyttivät koronaa verukkeena sille, ettei tarkkailijat pääse tarpeeksi lähelle.
The Washington Post uutisoikin maanantaina, että Pennsylvaniassa Trumpin kampanja luopui merkittävistä syytekohdista oikeusjutussa, jolla pyritään haastamaan Pennsylvanian osavaltion vaalitulos.
Kanteesta jätettiin pois juuri nämä syytekohdat siitä, että vaaliviranomaiset olisivat loukanneet Trumpin kampanjan perustuslaillisia oikeuksia rajoittamalla heidän tarkkailijoidensa mahdollisuutta seurata ääntenlaskentaa.
Trumpin kampanja aloitti Pennsylvaniassa oikeustoimia myös siitä, että osavaltion lain mukaan postiäänet, jotka saapuivat kolme päivää vaalien jälkeen hyväksyttiin. Samoin äänille, joissa oli joku ongelma esimerkiksi osoitetiedoissa, annettiin tuo sama kolme päivää aikaa korjata tämä ongelma. Jos siinä onnistuttiin, ääni hyväksyttiin.
