Vaaliviranomaisia ja heidän perheitään uhattu väkivaltaisesti osavaltioissa, joissa Biden vei vaalivoiton

Trumpin kannattajat siirtyvät vaalitappion vuoksi yhä enemmän äärioikeistolaisen median pariin 2:11
Video: Trumpin kannattajat siirtyvät vaalitappion vuoksi yhä enemmän äärioikeistolaisen median pariin.

Yhdysvalloissa Arizonan osavaltion ylin vaaliviranomainen tuomitsee väkivaltaiset uhkaukset, jotka ovat kohdistuneet hänen perheeseensä ja henkilökuntaansa. Uhkauksia on esitetty sen jälkeen, kun Joe Biden vei Arizonassa presidentinvaaleissa voiton ensimmäisenä demokraattina vuosikymmeniin.

Osavaltion ylin vaaliviranomainen Katie Hobbs kertoo, etteivät uhkaukset ja "jatkuvat pelottelutaktiikat" estä häntä hoitamasta tehtäviään.

Hobbsin on määrä vahvistaa vaalien tulos marraskuun 30. päivään mennessä.

Myös muun muassa Georgian, Nevadan, Michiganin ja Pennsylvanian vaaliviranomaiset ovat kertoneet saaneensa uhkauksia. Biden voitti myös edellä mainituissa osavaltioissa.

– Meidän demokratiaamme koetellaan jatkuvasti, se voittaa edelleen, eikä se tule horjumaan valvonnassani, Hobbs sanoi tiedotteessa.

Hobbsin mukaan hän on saanut uhkauksia viime päivinä niin toimistolleen kuin verkossakin.

Yhdessä paikallisen median esittämässä valvontakameravideossa mielenosoittajat ovat olleet kokoontuneena hänen kotinsa ulkopuolelle. He ovat soittaneet musiikkia ja vaatineet yhteen ääneen tarkastusta.

Paikallisen asukkaan mukaan osa mielenosoittajista otti kuvia kiinteistöstä ja huusi "Katie, tule ulos leikkimään, me tarkkailemme sinua."

Georgialaisviranomaiselle tullut tappouhkauksia

Vaaliviranomaisten ja ääntenlaskennan kanssa työskennelleiden saamia uhkauksia on selvittänyt muun muassa yhdysvaltalaisen PBS-televisiokanavan tutkivaan journalismiin keskittyvä Frontline-ohjelma.

Frontlinen jutussa Yhdysvaltain vaalikomission edustaja Benjamin Hovland kertoo vaaliviranomaisten ja ääntenlaskijoiden saaneen epätavallisen määrän uhkauksia verrattuna siihen, miten paljon uhkauksia tavallisesti presidentinvaalien yhteydessä esiintyy.

Hovland kuvailee Frontlinelle myös sitä, miten perättömät syytökset vaalivilpistä sekä erilaiset salaliittoteoriat vaaliprosessista pyörivät ja vahvistuvat erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Frontline listaa jutussaan esimerkkejä kaikista edellä mainituista osavaltioista. Esimerkiksi Michiganissa Waynen piirikunnan vaalityöntekijöiden julkisen Zoom-kokouksen oli keskeyttänyt henkilö, joka oli uhannut näiden äitejä raiskauksilla ja väkivallalla.

Brittilehti Independent kertoo puolestaan Georgian ylimmän vaaliviranomaisen Brad Raffensbergerin saaneen vaimonsa kanssa tappouhkauksia.

Georgiassa on suoritettu äänten uudelleenlaskentaa, jonka tulokset on uutiskanava CNN:n mukaan määrä julkistaa illalla Suomen aikaa.

Independentin mukaan Raffensbergerin vaimo sai muun muassa useita uhkaavia tekstiviestejä sen jälkeen, kun osavaltio ilmoitti tekevänsä käsin äänten uudelleenlaskennan. Yhdessä viestissä kerrottiin, että hänen miehensä ansaitsisi joutua teloituskomppanian eteen.

– Teidän on paras olla sössimättä tätä uudelleen laskentaa. Henkenne on sen varassa, toisessa viestissä luki lehden mukaan.

Frontlinen mukaan uhkausten määrä jatkaa edelleen kasvuaan samalla, kun maan istuva presidentti Donald Trump ei suostu myöntämään vaalitappiotaan.

Trumpin vilppiväitteet on tyrmätty useaan kertaan

Vaalien jälkeen Trump on pyrkinyt puuttumaan vaalitulokseen oikeustoimin sekä väittänyt useaan otteeseen voittaneensa vaalit. Hän on toistuvasti esittänyt myös syytöksiä vaalivilpistä ilman, että hän on antanut tästä pitäviä todisteita.

Trump on muun muassa väittänyt, että ääniä annettiin kuolleiden ihmisten nimissä ja että ääniä on jollakin keinolla siirretty häneltä vaalit voittaneelle demokraattien Joe Bidenille.

Tällä viikolla Trump kertoi myös antaneensa potkut maan kyberturvallisuus- ja infrastruktuuriturvallisuusviraston (CISA) johtajalle Chris Krebsille. Krebs on tyrmännyt presidentin väitteet siitä, että kuun alussa järjestetyissä presidentinvaaleissa oli tapahtunut laajaa vilppiä.

Myös monet muut Trumpin hallinnon viranomaiset ovat torpanneet presidentin väitteet.

Istuva presidentti oli aloittanut presidentinvaalien luotettavuuden kyseenalaistamisen jo ennen vaalipäivää. Vaalien alla hän hyökkäsi erityisesti koronapandemian vuoksi huomattavasti lisääntynyttä postiäänestystä vastaan. Lisäksi hän on väittänyt ennen vaaleja ja niiden jälkeen, että demokraatit yrittävät "varastaa" vaalit.

Myös Hobbs kritisoi Trumpin hallintoa sekä muita vaalein valittuja viranomaisia vaaliprosessin sabotoimisesta. Hobbsin mukaan he ovat lisänneet väärää tietoa ja kannustaneet ihmisiä siihen, etteivät nämä luottaisi vaalien tuloksiin.

Lue myös:

    Uusimmat