Trump nimitti odotetusti arvokonservatiivisen Barrettin korkeimman oikeuden tuomariehdokkaaksi

Trump nimitti korkeimman oikeuden ehdokkaakseen äärikonservatiivisen Amy Coney Barrettin – kirjeenvaihtaja kertoo, millainen Barret on 2:44
Videolla MTV Uutisten kirjeenvaihtaja Mari Karppinen raportoi Trumpin tuomarinimityksestä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on nimittänyt korkeimman oikeuden tuomariehdokkaakseen arvokonservatiivina tunnetun tuomarin ja juristin Amy Coney Barrettin, jota pidettiin kisan vahvana ennakkosuosikkina. 

–  Hän on äärimmäisen pätevä tehtävään, Trump kertoi Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa, ja kehui Barrettin "säkenöivää älykkyyttä".

Barrettin valinnasta ehdokkaaksi kerrottiin monille yhdysvaltalaismedioille jo perjantaina useiden nimettömien lähteiden kautta.

Ennen ehdokkaan paljastusta Trump huomioi viime viikolla kuolleen liberaalituomari Ruth Bader Ginsburgin, jonka paikan Barrett on nyt ottamassa.

–  Kuluneen viikon aikana olemme surreet todellisen amerikkalaisen legendan poismenoa. Ruth Bader Ginsburg oli lakimaailman ja naisten oikeuksien jättiläinen, presidentti sanoi.

Demokraatit presidenttiehdokas Joe Bidenin johdolla ovat vaatineet nimityksen lykkäämistä marraskuun vaalien yli. Biden toisti vetoomuksensa tuoreeltaan heti nimityksen jälkeen.

–  Senaatin ei tulisi toimia ennen kuin Amerikan kansa on valinnut seuraavan presidenttinsä ja kongressinsa. Amerikkalaiset ansaitsevat saada äänensä kuuluviin, Bidenin kertoi Twitterissä julkaistussa lausunnossaan.

Trump ennakoi ehdokkaansa saavan "hyvin nopean" hyväksynnän republikaanienemmistöisessä senaatissa. 

Läpimeno lähes varmaa

Tiedotustilaisuudessa puhunut Barrett teki niin ikään kunniaa Ginsburgille.

–  Ginsburg aloitti uransa aikana, jona naiset eivät olleet tervetulleita lakimaailmaan. Hän on ansainnut kaikkien naisten kunnioituksen, Barrett sanoi.

–  Jos senaatti sallii minulle kunnian ja vahvistaa nimitykseni, lupaan tekeväni parhaani velvollisuuksieni täyttämiseksi.

Barrett myös korosti sitä, että tuomarien tehtävänä ei ole säätää lakeja tai tehdä politiikkaa.

Barrettin ehdokkuus siirtyy seuraavaksi senaatin hyväksyttäväksi. Koska senaatti on republikaanienemmistön hallussa, Barrettin hyväksyntää pidetään lähes varmana. 

Nimityksen kaatuminen vaatisi useamman republikaanisenaattorin irtautumista puoluekurista, eikä tästä ole nähty etukäteen merkkejä.

Kaksi republikaanisenaattoria on ilmoittanut vastustavansa Trumpin suunnitelmaa nimittää korkeimman oikeuden uusi jäsen pikavauhtia, mutta nimityksen kaatamiseksi neljän republikaanin tulisi vastustaa esitystä. Nimityksen kannalle on asettunut jopa Trumpia useasti avoimesti kritisoinut republikaanisenaattori, ex-presidenttiehdokas Mitt Romney.

Vaikutukset voivat kestää vuosikymmeniä

Hartaana katolisena ja tiukan linjan perustuslaillisena arvokonservatiivina tunnettu Barrett on seitsemän lapsen äiti, joka vastustaa aborttia. Liittovaltion valitustuomioistuimessa hän on tehnyt päätöksiä myös aseoikeuksien puolesta ja maahanmuuttajia vastaan. 

Lisäksi Barrett on vastustanut entisen demokraattipresidentti Barack Obaman lanseeraamaa terveydenhuoltouudistusta, jonka kaatamiseen republikaanit ovat pyrkineet jo vuosien ajan. Barrett, 48, voi istua korkeimmassa oikeudessa useita vuosikymmeniä, sillä nimitykset ovat elinikäisiä eikä pakollista eläkeikää ole. Barrettin nimityksen myötä Yhdysvaltain korkeimman tuomioistuimen voimasuhteet siirtyvät 6–3 konservatiivien eduksi. Nimityksen on pelätty tietävän muun muassa loppua perustuslaissa turvatulle aborttioikeudelle Yhdysvalloissa.

Korkeimman oikeuden koostumuksella voi olla myös välitöntä merkitystä vaalien jälkeen, jos tulos osoittautuu tiukaksi ja se riitautetaan tuomioistuimissa.

Lue myös:

    Uusimmat