Neljän republikaanisenaattorin tulisi asettua puoluettaan vastaan, jotta nimitys ei saisi enemmistöä.
Yhdysvalloissa republikaanisenaattori Mitt Romney on sanonut tukevansa presidentti Donald Trumpin ehdokasta maan korkeimman oikeuden tuomariksi ja nimityksen käsittelyn etenemistä. Asiasta kertovat useat kansainväliset mediat.
Mitä todennäköisimmin tämä tarkoittaa sitä, että uusi tuomari valitaan vielä Trumpin presidenttikaudella. Muun muassa BBC kirjoittaa, että Romneyn tuella asian käsittelyyn on saatu enemmistö eli 51 senaattoria.
Presidentti nimittää uuden tuomarin, mutta senaatin on hyväksyttävä se. Tällä hetkellä niin presidentti kuin senaatin enemmistö ovat republikaaneja.
Kaksi republikaanisenaattoria on kuitenkin aiemmin ilmoittanut vastustavansa Trumpin suunnitelmaa nimittää korkeimman oikeuden uusi jäsen pikavauhtia. Neljän republikaanin tulisi vastustaa esitystä, jotta tuomarinimitys ei saisi riittävää enemmistöä.
Romney on yksi merkittävistä republikaaneista, joka on kritisoinut Trumpia äänekkäästi.
– Perustuslaki antaa presidentille vallan nimittää ja senaatille valtuuden antaa neuvoja ja suostumus korkeimman oikeuden ehdokkaille, Romney sanoi New York Timesin mukaan.
– Näin ollen aion noudattaa perustuslakia ja ennakkotapaa harkitessani presidentin ehdokasta.
Demokraattien mukaan tuomarin nimittäminen lähellä marraskuussa pidettäviä presidentinvaaleja on vallan väärinkäyttöä. Demokraatit ovat vaatineet, että tuomarin nimitystä pitää lykätä, jotta valinta jää presidentinvaalien voittajan tehtäväksi.
Vuonna 2016 senaatin republikaanit kieltäytyivät äänestämästä tuomarin nimityksestä, koska Barack Obaman kautta oli silloin jäljellä enää kymmenen kuukautta.
Paikka korkeimmassa oikeudessa vapautui pitkäaikaisen tuomarin Ruth Bader Ginsburgin, 87, kuoltua viime viikolla.
