Trump leveili tapaavansa johtajia jatkuvalla syötöllä mutta teki listauksessaan nolon mokan – some villiintyi ja täyttyi valas-meemeistä

Trump kävi teellä prinssi Charlesin kanssa 0:45
Trump kävi teellä prinssi Charlesin kanssa valtiovierailullaan Englannissa.

Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta lipsahti nolo kömmähdys tviittiinsä torstaina.

Venäjän kanssa vehkeilystä presidentinvaaleissa syytetty Trump vastasi kriitikoilleen Twitterissä luettelemalla viime aikoina tapaamiaan ulkomaiden johtajia. Presidentti halusi painottaa, että tapaa johtajia "koko ajan".

Twiitin taustalla on jenkkimedia ABC Newsin haastattelu, jossa Trump sanoi, että voisi ottaa vastaan ulkomaisen hallinnon tietoja poliittisesta vastustajastaan ilman, että kertoisi asiasta Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI:lle.

Lista oli vakuuttava, joskin yksi kohta sai sosiaalisen median huvittuneeksi.

Hiljattain virkamatkalta Englannista palannut Trump kertoi muiden johtajien muassa tavanneensa myös ”Prince of Whalesin”, joka suomeksi kääntyy valaiden prinssiksi. Todellisuudessa kyseessä oli tietenkin Walesin prinssi (Prince of Wales) eli kuningatar Elisabetin vanhin poika prinssi Charles.

Ylimääräinen h-kirjain sai monet piikittelemään presidentille kuvien kera. Virhe oli kuitenkin nopeasti korjattu ja alkuperäinen tviitti ei ole enää Trumpin Twitter-sivulla.

Lue myös:

    Uusimmat