Elon Musk ilmestyi Donald Trumpin kabinetin ensimmäiseen viralliseen kokoukseen.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti kabinetilleen presidenttikautensa ensimmäisen virallisen kokouksen Valkoisessa talossa keskiviikkona. Paikalla oli myös Tesla-miljardööri ja Trumpin neuvonantajana tunnettu Elon Musk.
Musk ei ole kabinetin jäsen, eikä häntä ole virallisesti valittu virkaan, joka selittäisi kokoukseen osallistumisen.
Musk perusteli itse läsnäoloaan sillä, että hänen tehtävänään on saada valtio leikkaamaan menojaan.
– Käytämme yli biljoona dollaria korkoihin. Jos tämä jatkuu, maa menee konkurssiin. Se ei ole mielipidekysymys, se on väistämätöntä. Siksi olen täällä, Musk sanoi Reutersin mukaan.
Lue myös: Trump ja Musk kertovat valtavista säästöistä – numerot puhuvat muuta
Trump pelasti
Lisäksi Musk muun muassa kertoi olevansa hallituksen ”tekninen tuki”. Hän esitteli myös t-paitaansa, johon oli painettu sama teksti "Technical support".
