Trump kehui Vietnamin tapaamisen ilmapiiriä – Sopimukset jäivät puuttumaan, koska pakotteista ja ydinaseriisunnasta ei päästy sopuun

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi torstaiaamuna pidetyssä tiedotustilaisuudessa, että Vietnamin tapaamisessa ei päästy sopimukseen, koska osapuolten tavoitteet olivat liian kaukana toisistaan.

Sopimukset jäivät allekirjoittamatta 

Etukäteen tapaamiselta odotettiin edes pieniä sopimuksia. Niitä ei kuitenkaan syntynyt. Trumpin mukaan tämä johtui siitä, että osapuolilla oli liian erilaiset visiot.

Yhdysvallat ei halunnut luopua kaikista pakoitteista, sillä Pohjois-Korea ei ollut valmis tekemään tarpeeksi ydinaseriisunnan eteen. Trumpin mukaan sopimuspaperit olivat valmiina, mutta aina ei vain kannata allekirjoittaa.

Trump myös totesi, että jos hän olisi allekirjoittanut sopimuksen, häntä olisikin syytetty "huonosta diilistä".

Kun Trumpilta kysyttiin, miten maiden väliset näkemyserot saadaan kurottua umpeen, hän vastasi, että ajan kanssa.

Hyvä suhde Kimiin

Läpi tiedotustilaisuuden Trump korosti, että tapaaminen päättyi hyvässä hengessä ja hänen välinsä Kimiin ovat kunnossa.

Trumpin mukaan tapaamisen ilmapiiri oli hyvä ja ystävällinen. Hänen mukaansa Trump ja Kim Jong-un tulevat hyvin toimeen ja kaksi tapaamista vuoden sisään ovat lähentäneet heitä ja myös näkemyserot ovat tasoittuneet.

Esimerkkinä näkemysten lähenemisestä Trump piti sitä, että hänen mukaansa Kim lupasi, että Pohjois-Korea ei jatka ydinkokeita.

Trumpin mukaan kaksikko kätteli, ennen tapaamisen päättämistä.

Lue myös:

    Uusimmat