Trump ja Kim tapasivat viimeksi vuonna 2019 Koreoiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaa tavata Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ensi viikolla.
Etelä-Korean yhdistymisministeri Chung Dong-young kertoi toimittajille, että mahdollisuus tapaamiselle on huomattava. Chungin mukaan Pohjois-Korea vaikuttaa kiinnittävän huomiota Yhdysvaltoihin ja erilaiset merkit viittaavat huomattavaan tapaamismahdollisuuteen.
Etelä-Koreassa nähdään, että maiden ei tulisi jättää tapaamismahdollisuutta käyttämättä.
Yhdysvaltalaismedioiden mukaan Trumpin hallinnossa on keskusteltu mahdollisuudesta järjestää Kimin ja Trumpin välinen tapaaminen.
Kim ja Trump ovat viimeksi tavanneet vuonna 2019. Tuolloin he tapasivat Koreoiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä.
Pohjois-Korea haluaa pitää ydinaseensa
Trump on aiemmin sanonut toivovansa tapaavansa Kimin mahdollisesti jo tänä vuonna.
Kim on ilmaissut, että olisi valmis keskusteluihin, jos Yhdysvallat luopuu vaatimuksesta, että Pohjois-Korea luopuisi ydinaseista.
Trump vierailee ensi viikolla Etelä-Koreassa, jossa järjestetään Aasian ja Tyynenmeren maiden talousjärjestön (Apec) huippukokous. Hänen on määrä tavata siellä myös Kiinan presidentti Xi Jinping.
