Yhdysvaltain liittolaisille alueella ei Donald Trumpin mukaan ole kerrottu turvallisuussyistä mahdollisten iskujen suunnitelmista.
Iran neuvottelee Yhdysvaltojen kanssa, sanoo presidentti Donald Trump konservatiivikanava Fox Newsille.
– He neuvottelevat, eli katsotaan mitä tapahtuu, Trump sanoi Fox Newsin mukaan lauantaina paikallista aikaa.
Iranin kansallisen turvallisuusneuvoston johtaja Ali Larijani puolestaan sanoi lauantaina, että neuvotteluja varten tehtävät järjestelyt etenevät.
Iranin presidentti Masoud Pezeshkian sanoi lauantaina, että laajempi konflikti vahingoittaisi sekä Irania että Yhdysvaltoja. Pezeshkian kommentoi asiaa oman kansliansa mukaan puhelinkeskustelussa Egyptin presidentin Abdel Fattah al-Sisin kanssa.
– Iran ei ole koskaan pyrkinyt, eikä millään tavalla pyri sotaan, ja on vakaasti vakuuttunut siitä, ettei sota olisi Iranin, Yhdysvaltojen tai alueen etujen mukaista, Pezeshkian sanoi.
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi sanoi perjantaina, että Iran ei tule koskaan neuvottelemaan ohjus- ja puolustuskyvystään, mutta olisi valmis aloittamaan uudet neuvottelut ydinohjelmastaan, jos ne käydään tasavertaisesta lähtökohdasta. Araghchi sanoi tuolloin, ettei neuvotteluita Yhdysvaltojen kanssa ollut vielä tiedossa.
