Trump ilmiriidoissa entisen viestintäpäällikkönsä kanssa – kutsuu nauhoitteita julkaissutta naista kahjoksi ja häijyksi

Valkoisesta talosta erotettu avustaja vuoti puhelinkeskustelun Trumpin kanssa 1:09

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on päätynyt ilmiriitoihin entisen viestintäpäällikkönsä Omarosa Manigault-Newmanin kanssa tämän julkaistua tuoreen kirjansa Unhinged, jossa hän avaa uraansa Trumpin kanssa.

Kuuntele videolta Manigaultin julkaisema äänite, jossa hän kertomansa mukaan keskustelee Donald Trumpin kanssa saamiensa potkujen jälkeen.

Kirjassa Manigault väittää Trumpin käyttäneen loukkaavaa kieltä mustaihoisista. Hän myös kertoo hänelle luvatusta palkkiosta, jos hän vaikenee Trumpin palveluksessa kokemistaan seikoista.

Trump reagoi Manigaultin väitteisiin julkaisemassa Twitterissä viestejä, joissa kutsuu naista kahjoksi, häijyksi muttei älykkääksi ihmiseksi, joka ei tule koskaan menestymään.

Manigault erotettiin tehtävistään Trumpin hallinnosta viime joulukuussa. Hän on kertonut myöhemmin nauhoittaneensa useita keskusteluja Valkoisessa talossa, muun muassa Valkoisen talon tilannehuoneessa, jossa mitään äänityksiä ei saisi tehdä.

Tähän mennessä Manigault on julkaissut kaksi äänitettä, jossa toisessa hän saa potkut kansliapäällikkö John Kellyltä, ja toisessa presidentti Trump soittaa hänelle vaikuttaen epätietoiselta tämän saamista potkuista. Äänitteiden aitoutta ei ole tiettävästi varmennettu.

Manigault tuli tunnetuksi tositelevisiotähtenä ennen uraansa Trumpin hallinnossa.

Lue myös:

    Uusimmat