Treenaatko rankasti, vaikka sattuu? Se on aivan väärä tapa: "Ei kipua, ei hyötyä? Ei kiitos"

5:30

Pusketko treenin läpi raivolla ja voimalla, vaikka kehoosi sattuisi? Moni uskoo virheellisesti, että onnistumiseen tarvitaan treeniä, joka on kuin rangaistus itsessään.

Video: Kokeile toiminnallisia vatsalihasliikkeitä osana treeniäsi!

Kun Janet Sherman treenasi puolimaratonille, hänen jalkansa kipeytyivät juoksemisesta siinä määrin, että Sherman, 57, suuntasi lääkäriin. Hänellä diagnosoitiin reisilihasten venähdys ja plantaarifaskiitti, jossa jalkapohjan jännekalvo rappeutuu.

Diagnoosinsa vuoksi Sherman saattoi juosta vain kymmenen kilometrin matkan. Juoksu-urakkaansa hän ei kuitenkaan lopettanut, vaikka kokikin kisapäivänä kipuja jaloissaan jo aamulla.

– Se teki niin kipeää, mutta olin itsepäinen ja juoksin kisan loppuun. Jälkikäteen pystyin tuskin kävelemään, Sherman kertoo Washington Postille.

"Ei kipua, ei hyötyä? Ei kiitos"

Juoksun jälkeen Sherman joutui pitämään kuukauden treenitauon. Silti hän koki juoksun aikana, ettei voinut luopua tavoitteestaan.

– Kadun, etten voinut psykologisesti perua päätöstäni, hän sanoo.

Moni tunnistaa saman tavan omasta treenirutiinistaan: treeniä pusketaan kivun läpi, koska se kertoo "tehosta" ja "periksiantamattomuudesta".

– Ei kipua, ei hyötyä? Ei kiitos, sanoo lääkäri ja urheilulääketieteen yliopistoprofessori Mark Cucuzzella.

– Liian kauan olemme hehkuttaneet tällaista ajattelutapaa. Se ei ole kestävää.

Osa ihmisistä ei pidä edes lepopäiviä

Cucuzzellan mukaan moni uskoo edelleen, että onnistumiseen tarvitaan treeniä, joka on kuin rangaistus itsessään. Kivun "yli pääsemistä" hehkutetaan urotyönä.

– Lyhytaikaisesti se voisi toimia, mutta on lisääntyvässä määrin todisteita siitä, että pitkällä tähtäimellä tämä vahingoittaa, Cucuzzella sanoo.

Osa ihmisistä ei pidä edes lepopäiviä, koska pelkää menettävänsä välittömästi urheilusta saamansa hyödyt. Moni ottaa mallia ammattilaisurheilijoista, mutta unohtaa, että heidän rutiiniinsa on laskettu tarvittava määrä lepopäiviä ja palautumisaikaa, joka ei välttämättä näy ulospäin.

Liian kova treeni johtaa vain vammoihin

Liian kova treeni johtaa lopulta uupumukseen, sairauksiin ja vammoihin. Jos treenaamista jatkaa jo vammautuneena, paranemisaika pitenee.

– Tarkkaile, miltä sinusta tuntuu: oletko väsynyt? Saatko tarpeeksi unta? Onko mielialasi huono? Cucuzzella neuvoo.

Hän kehottaa myös tarkastamaan esimerkiksi veriarvot lääkärin vastaanotolla.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.