Tragedia Haminassa: Teppo-paalinallesta jäi jäljelle vain kasa tuhkaa – "Miksi mennään tuhoamaan sellainen, joka tuottaa kaikille hyvää mieltä"

Heinäpaaleista tehty Teppo-nalle poltettiin poroiksi Haminassa 0:27
Haminalaisia ilahduttanut heinäpaaleista rakennettu Teppo-nalle paloi poroksi lauantain vastaisena yönä – "Tässä oli ainekset pahempaakin tuhoon"

Haminan Metsäkylälle pystytetty Teppo-paalinalle paloi poroksi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lähes neljän metrin korkuinen nalle ehti ilahduttaa kyläläisiä reilun kuukauden ajan.

Heinäpaaleista rakennetun teoksen luonut Tiia Paavola sai lauantaiaamuna ikävän soiton kesämökilleen. Tuhopolton seurauksena Teppo-nallesta oli jäänyt jäljelle vain kasa tuhkaa.

– Eihän siitä mitään kivoja kuvitelmia jäänyt, hän toteaa.

Tuhopoltto tapahtui noin kello viiden aikaan aamulla. Metsäkyläisten vahva reagointi tapahtuneeseen pääsi yllättämään Paavolan.

– He ovat hirveän vihaisia ja surullisia siitä. Se oli niin tärkeä monelle ihmiselle.

Paavola kertoo, että päällimmäisenä kyläisten mielessä on pyörinyt kysymys, miksi tällaista on pitänyt mennä tekemään.

– Miksi mennään tuhoamaan sellainen, joka tuottaa kaikille hyvää mieltä.

Koko kylän maskotti

Alun alkaen inspiraatio nallen rakentamiseen kumpusi sosiaalisesta mediasta.

– Sitten viime vuonna meillä oli jäänyt yli hevosten heinäpaaleja, ja sain idean, että tehdään tällainen ihmisten iloksi, Paavola kertoo. 

Siitä syntyi nalle, josta kerkesi muodostua koko Metsäkylän maskotti.

– Todella positiivisesti kyläläiset ottivat sen vastaan. Kaikki olivat todella tyytyväisiä, että emme saaneet yhtään negatiivista kommenttia. 

Spraymaaleilla koristellun nallen korkeudeksi kasvoi 3,6 metriä. Se pystytettiin heinäkuun puolessa välissä Paavolan hevostilan pellon reunaan. Siellä se oli monen ohikulkumatkan piristys.

– Monet ovat sanoneet, kuinka hyvälle mielelle sen ohi ajaessa tulee.

Seuraavaa Teppo-nallea ei välttämättä heti ilmesty, mutta joitain uusia ideoita löytyy.

– Seuraavakin hahmo on jo mielessä, mutta pitää nyt miettiä vähän aikaa, että tehdäänkö vai ei.

Ennen Teppoa Paavolan tilaa ehtivät koristaa myös Kaapo-lumiukko, Tyyne-tipu ja Pipsa-possu.

Tuhopoltolla oli ainekset suurempaakin tragediaan

 Paavola huokaisee helpotuksesta, että pahempaa vahinkoa ei päässyt tapahtumaan.

– Tässä oli kuitenkin ainekset pahempaakin tuhoon metsäpalovaroituksen vuoksi, ja eilen oli kovaa tuulta sekä siinä on lähellä rakennuksia.

Paavola uumoilee, että tuhopoltossa oli kyseessä aamun pikkutunneilla saatu päähänpisto. 

– Kyllähän se varmaan kaikilla oli tiedossa, että se voi jotakin ärsyttää. Tiesimme, että näin voi käydä, mutta paha sanoa mikä oli motiivi.

– Toivottavasti syyllinen saadaan selville, Paavola toteaa lopuksi.

Asiasta ensin uutisoi Kymen Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat