Traficom: Pienten kuljetusrobottien on oltava pienempiä ja äänekkäämpiä

Määräyksen tavoitteena on, että kuljetusrobotit soveltuisivat paremmin liikenteen sekaan.

Pienille kuljetusroboteille on määritelty tarkemmat tekniset vaatimukset, kertoo Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.

Viraston mukaan yksi merkittävimmistä muutoksista on robottien sallitun maksimikoon pienennys. Lisäksi kuljetusrobottien ääniviestinnän on jatkossa oltava voimakkuudeltaan vähintään 75 desibeliä. 

Lisäksi määräyksissä tarkennettiin kuljetusrobottien valojen, heijastinten ja jarrujen teknisiä vaatimuksia.

Traficomin erityisasiantuntija Jukka Juholan mukaan maksimimittojen ja -painojen pienennyksellä halutaan varmistaa kuljetusrobottien turvallinen liikkuminen jalkakäytävillä. Vaatimuksia ääniviestinnälle taas tarkennettiin, jotta robottien havaittavuus olisi riittävä muun muassa näkövammaisten tarpeet huomioiden, Juhola sanoo tiedotteessa.

Määräyksen päivitystarvetta arvioidaan aktiivisesti

Vaatimuksia tarkennettiin, jotta robotit soveltuisivat paremmin kevyen liikenteen sekaan.

Uudet vaatimukset tulevat voimaan ensi vuoden alussa. Kuljetusrobottien teknisistä vaatimuksista säädetään ajoneuvolaissa. 

Traficomin määräys tarkentaa jo voimassa olevia vaatimuksia.

– Koska kyseessä on uusi ajoneuvoluokka ja automaattiajaminen on liikenteessä uusi asia, on määräyksen päivitystarpeita syytä arvioida aktiivisesti, sanoo Juhola tiedotteessa.

Muun muassa S-ryhmä käyttää pieniä kuljetusrobotteja ruokakauppatilausten kotiinkuljetukseen esimerkiksi Uudellamaalla, Oulussa, Turussa ja Tampereella.

 

Lue myös:

    Uusimmat