Toukokuussa ollut jo 11 hellepäivää – ja lisää vain tulossa!
Toukokuu on ollut Suomessa lämmin ja helteinen.
Ilmatieteen laitos kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että hellepäiviä on mitattu tähän mennessä yksitoista. Vuonna 1961 alkaneen tilastoinnin aikana hellepäiviä on mitattu toukokuussa eniten vuonna 2018. Silloin hellepäiviä oli toukokuussa kaikkiaan neljätoista.
– Sää jatkuu helteisenä, joten on mahdollista, että tuo ennätys menee rikki, kirjoittaa Ilmatieteen laitos.
Forecan ennusteen mukaan helleraja voisi paukkua jälleen tulevalla viikolla. Maanantaina ja tiistaina yllettäisiin 28 asteeseen, mutta keskiviikkona saattaa paikallisesti rikkoutua jopa 30 astetta.
Myös loppuviikolla helteinen sää näyttää jatkuvan, mutta sadekuurot ukkosineen muuttuvat yleisemmiksi.
Maanantaille Foreca ennustaa Suomen etelä- ja keskiosiin 23–28 astetta. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa on enimmäkseen 19–24 astetta ja Keski- ja Pohjois-Lapissa 10–20 astetta.
Kuivuus vaivaa
Suomessa maasto on erittäin kuivaa, ja tänään on syttynyt useita maastopaloja. Esimerkiksi Kuusamossa Juumassa on ollut maastopalo, joka havaittiin palovalvontaa suorittaneesta lentokoneesta iltapäivällä. Pelastuslaitos arvioi kahden aikaan iltapäivällä, että paloalue on saatu pääosin rajattua. Vaikeakulkuinen maasto vaikeutti sammutustöitä.
Kolarissa maastopalo lähti liikkeelle tynnyristä, jossa oli poltettu puuroskaa. Tuli levisi maastoon kovan tuulen mukana. Pelastuslaitos rajasi palon leviämisen.
Koko Suomessa on voimassa maastopalovaroitus, mikä tarkoittaa, että avotulen teko on kiellettyä.
Kuuromaista sadetta
Forecan sääennuste ei lupaa helpotusta maaston kuivuuteen. Sadekuurot ovat lähinnä paikallisia.
Maanantaina päivällä sadekuuroja luvataan lähinnä Suomen keskiosaan ja Keski-Lappiin, mutta iltapäivän edetessä Keski- ja Pohjois-Lappiin levittäytyy kuuroja lännestä. Lapin sadekuurojen yhteydessä voi myös ukkostaa.
Tiistaina yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia Suomen keskiosassa. Pohjoisessa iltapäiväkuuroja on odotettavissa paikoin.
Lue lisää: Pekka Pouta: Nyt on sää sekaisin
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää