30 astetta jo lähellä – vuoden kuumin lukema mitattiin Salossa, Lohjalla vettä tuli kuin saavista
Vuoden korkein lämpötila 28,8 astetta mitattiin tänään Salossa.
Hellelukemiin yllettiin laajasti myös muualla Etelä-Suomessa. Esimerkiksi Turussa ja Kouvolassa mitattiin 28,6 astetta. Myös ensi viikko alkaa poikkeuksellisen lämpimänä.
– Ensi viikolla 30 astetta voi mennä rikki maanantaina tai tiistaina, viimeistään keskiviikkona, sanoo MTV Uutisten meteorologi Aleksi Jokela.
Edellinen kevään lämpimin päivä mitattiin eilen Mikkelissä, jossa lämpöä oli 27,7 astetta.
Rankkasateet ja puuskat paikallisia
Paikalliset rankkasateet ja puuskat ovat viilentäneet päivää Etelä-Suomessa. Esimerkiksi Lohjalla vettä tuli hurjat 28 milliä vain tunnin aikana. Ukkoskuuroja voi esiintyä Etelä-Suomessa vielä illan aikana.
Pohjois-Suomessa on ollut tänään viileää. Inarissa mittari nousi tänään vain 6,7 asteeseen. Huomenna pohjoisessakin päästään lähemmäs 20 asteen lukemia.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää