TOP 5: Näistä syistä parisuhteessa petetään

Pettäminen on yleistä, mutta syyt pettämisen taustalla voivat olla yllättävänkin monimuotoisia.

Pettäminen ei useinkaan tapahdu suunnitellusti, kertoo seksiterapeutti Kristin Zeising Health-sivustolle.

– Useimmat ihmiset sanovat, etteivät he suunnitelleet tai halunneet sitä. Se usein tapahtuu, kun ihmiset eivät sitä ole hakemassa.

Tämä tarkoittaakin sitä, etteivät ihmiset laskelmoi pettämistään. Ennemminkin käy niin, että oma parisuhde tai elämä itsessään kasaa ongelmia toisensa päälle, ja tilaisuus tekee lopulta varkaan.

Zeising kertoi, mitkä ovat yleisimmät ongelmat, jotka voivat johtaa uskottomuuteen.

1. Tyytymättömyys puolisoa kohtaan

Tämä on klisee, mutta totta. Tyytymättömyys voi tarkoittaa sitä, etteivät seksihalunne kohtaa tai, että olet onneton parisuhteessanne, mutta kumpikin asia voi johtaa sinun tai kumppanisi uskottomuuteen, väittää vuonna 2011 Archives of Sexual Behavior -lehdessä julkaistu tutkimus. Tutkimuksessa huomattiin, että 72 prosenttia miehistä ja 62 prosenttia naisista, jotka olivat pettäneet, eivät olleet olleet onnellisia parisuhteessaan. 74 prosenttia miehistä ja 48 prosenttia naisista sanoivat, etteivät olleet seksuaalisesti yhteensopivia kumppaninsa kanssa.

– Sekä miehille että naisille pettämiseen liittyvät tunneperäiset tekijät. He voivat tuntea yhteyden, hellyyden tai arvostuksen puutetta kumppaniltaan.

Jos haluat tehdä parisuhteestasi pettämisvarman, on tärkeää, että olet rehellinen kumppanillesi tarpeistasi ja haluistasi, näytät tunteesi ja näytät kumppanillesi, että arvostat häntä.

2. Tuloero

American Sociological Review -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ne ihmiset, jotka kantavat leivän pöytään, tulevat todennäköisimmin petetyiksi. Se voi olla vähemmän tienaavan puolison tapa "tasata tilit". Miehet ottivat tuloeron kovemmin, ja pettivät vähemmän tienaaviin naisiin verrattuna herkemmin.

Niin kuin aina kaikissa rahaan liittyvissä asioissa, kommunikaatio on avainasemassa. Kun ymmärrät, miksi olet turhautunut, pystyt käsittelemään asian kumppanisi kanssa.

3. Uusi luku mittariin

Vuonna 2014 Proceedings of the National Academy of Sciences -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin erään deittisivuston dataa. Tutkimuksessa huomattiin, että 25–64-vuotiaiden miesten joukossa oli 18 prosenttia enemmän käyttäjiä, joiden ikä loppui numeroon 9. Tutkijat spekuloivatkin, että suuren syntymäpäivän kynnyksellä olevat etsivät elämäänsä tarkoitusta – joka saattaa olla vaikkapa avioliiton ulkopuolinen suhde.

Tutkijat huomasivat kuitenkin myös, että seuraavalle vuosikymmenelle ikävuosissaan menossa olevat maratonjuoksijat juoksivat nopemmin, joten ahdistusta voi kanavoida erilaisin, tuottavin tavoin.

4. Tylsyys

– Tämä on todella yleinen syy pettää. Erään tutkimuksen mukaan 71 prosenttia miehistä, ja 49 prosenttia naisista petti, koska he olivat ikävystyneita, Zeising sanoo.

Zeising kehottaa suunnittelemaan uusia elämyksiä, kuten loman, jolloin seksuaalinen jännitys voi seurata mukana.

5. Tyytymättömyys itseään kohtaan

Surullista kyllä, tämä ei ole asia, jonka voit kumppanissasi korjata, mutta voit seurata asian kehittymistä omalla kohdallasi. Olipa kyseessä hively egolle, yritys kohottaa itsetuntoa tai halu tuntea itsensä viehättäväksi keski-iän kriisin keskellä, ihmiset pettävät, koska he etsivät ulkopuolista vahvistusta itselleen väärästä paikasta. 

– Tämä on sisäpiirin homma. Mieti, mitä asioita sinun pitää ottaa käsittelyyn ennenmmin kuin etsisit jotain ulkopuolista asiaa, joka saisi sinut tuntemaan olosi paremmaksi, Zeising vinkkaa.

Lähde: Health

Lue myös:

    Uusimmat