Toni Wirtanen julkaisi liikuttavan kuvan hääpäivänsä kunniaksi: "Kiitos rakkaani"

Toni Wirtaselta erikoinen heitto Jussi-gaalassa 10:34
Toni Wirtanen ja Jannika B MTV Uutisten haastattelussa Jussi-gaalassa

Muusikkopari Toni Wirtanen ja Jannika B juhlivat hääpäiväänsä viidettä kertaa.

Apulanta-yhtyeessä vaikuttava Toni Wirtanen ja laulajatähti Jannika B menivät naimisiin viisi vuotta sitten. Hääpäiväänsä juhliva pari julkaisi puolin ja toisin kuvan juhlan kunniaksi.

Jannika B kirjoitti Instagram-tilillään kuvansa yhteyteen liikuttavan tekstin, jossa kiittelee aviomieheltään saamasta tuesta. Eilen Toni Wirtanen julkaisi oman vastineensa, jossa kiittää rakastaan yhteisistä vuosista. Kuvassa pari nähdään painautuneina toisiinsa kiinni.

– Tänään on viisi vuotta siitä, kun lupasin elämäni tälle upealle naiselle. Kiitos, rakkauteni, että otit sen vastaan, Wirtanen kirjoittaa kuvansa yhteydessä.

Pitkään yhtä pitäneellä muusikkoparilla on myös yksi yhteinen tytär. Jannika B on aikaisemmin kertonut kärsineensä masennuksesta, ja kertonut Toni Wirtasen olleen hänelle erityisen tärkeä tuki. Wirtanen varasi vaimolleen ajan psykoterapiaan tunnistaessaan hänen oireensa. 

Lähde: Instagram

Lue myös:

    Uusimmat