Tökkiikö keskustelu kasvomaskin kanssa? Kolme tapaa, joilla saat viestisi perille

Kommunikointi maski kasvoilla ja turvaetäisyys keskustelukumppaniin pitäen voi olla haastavaa. Huomion kiinnittäminen silmiin, kehonkieleen ja ääneen auttaa saamaan viestin perille.

Ihmisillä on tapana käsitellä näkemiään kasvoja kokonaisuutena ennemmin kuin keskittyä yksittäisiin piirteisiin, sanoo Britannian yleisradioyhtiö BBC:n haastattelema psykologi Rebecca Brewer. Kun emme näe koko kasvoja esimerkiksi kasvomaskin vuoksi, tämä kokonaisvaltainen prosessi häiriintyy.

Pandemia-aikana erityishaasteensa keskusteluun tuo myös turvavälin pitäminen, jolloin kasvojen vihjeiden lukemisesta tulee entistä hankalampaa.

Ihminen ei viesti vain kasvoillaan

Silmät ja suu ovat ihmisten välisen kommunikaation kannalta tärkeässä osassa ilmeikkyytensä vuoksi. Erityisesti suun alue on hyvä ilmaisemaan ilon tunteita. Silmiä taas sanotaan "sielun peiliksi", jonka kautta ihmiset voivat päätellä keskustelukumppaninsa mielenmaiseman.

Pelkkien kasvojen ilmeisiin luottaminen voi kuitenkin johtaa harhaan. Ihmisen ei esimerkiksi tarvitse olla iloinen hymyilläkseen. Ihmisten välisessä kommunikaatiossa merkityksellistä on myös havainnoida kehonkieltä, äänensävyjä ja sanoja. Kun kasvomaskit ovat tuoneet oman haasteensa kanssakäymiseen, kannattaa panostaa erityisesti katsekontaktiin sekä muihin kommunikaatiotapoihin.

Puhevalmentaja Cheryl Chambers Mississippin osavaltionyliopistosta antaa The Conversation -asiantuntijasivustolla vinkkejä, joilla kommunikaatiota voi parantaa kasvomaskien käytöstä ja etäisyydestä huolimatta. 

1. Katsekontakti

Maski kasvoilla keskusteltaessa katsekontaktiin panostaminen on erityisen tärkeää. Hiukset tai hattu kannattaa ottaa pois kasvojen edestä, jotta keskustelukumppani näkee silmät kunnolla.

Katsekontaktin pitäminen voi kuitenkin olla helpommin sanottu kuin tehty. Tiivis katsekontakti lisää jo ennestään kasvanutta itsetietoisuutta ja epämukavuuden tunnetta nopeasti.

Chambers kehottaa kuitenkin muistamaan, että katsekontakti saa ihmisen vaikuttamaan älykkäämmältä ja luotettavammalta.

2. Kehonkieli

Ihmisen tapa kantaa itseään kertoo muille paljon kyseisestä henkilöstä. Iloinen ihminen seisoo suorassa ja pää pystyssä, surullinen on kumarassa ja pää alhaalla. Vihaisena keho jännittyy.

Sekä muiden että oman kehonkielen tarkastelu auttaa tekemään kommunikaatiosta sujuvampaa. Kun haluaa osoittaa olevansa tarkkaavaisesti keskustelussa mukana, tulisi keho kääntää keskustelukumppania kohti ja nojata eteenpäin tai nyökytellä. Puheenvuoroa itselleen toivoessaan keho tulisi suoristaa, etusormi nostaa pystyyn tai nyökytellä tiheämmin, Chambers vinkkaa.

Mikäli haluaa saada keskustelukumppanin pitämään itsestään tai olemaan samaa mieltä, kannattaa kokeilla tämän kehonkielen matkimista.

3. Ääni

Äänellä on sanojen lisäksi suuri vaikutus kommunikaatioon. Äänen voimakkuus, sävy, tauot ja täytesanat vaikuttavat välitettyyn viestiin. Omaa äänenkäyttöään eri tunnetiloissa voi harjoitella yksinään.

Kasvomaski voi tuntua vaimentavan puhetta. Kovaan ääneen puhuminen voi kuitenkin muuttaa annettua viestiä, joten äänen korottaminen tulisi tehdä hillitysti. Huutamista mieluummin kannattaa parantaa artikulaatiota ja hidastaa puhetta – tai etsiä hiljaisempi keskustelun käymiselle.

Ikkunalliset kasvomaskit helpottavat kuulovammaisten elämää

Kasvomaski tekee kommunikoinnista erityisen vaikeaa ihmisille, joilla on esimerkiksi afasia, kuulovamma tai ongelmia puheentuoton kanssa. Kuuloliitto on ehdottanut ikkunallisten kasvomaskien hankkimista erityisesti sellaisiin asiakas- ja potilastilanteisiin, joissa asioidaan kuulovammaisten kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat