Toiviomatkat peruu talven matkat Israeliin – maassa yhä olevat asiakkaat tuodaan Suomeen "mahdollisimman pian"
Toiviomatkat evakuoi Israelissa olevat asiakkaansa Suomeen kärjistyneen tilanteen takia ja peruu kaikki talven matkansa Israeliin.
Toiviomatkoilla on toimitusjohtaja Tapani Oksasen mukaan Israelissa tällä hetkellä 80 asiakasta. Heidät pyritään lennättämään Suomeen mahdollisimman pian.
Vapaita lentoja ei ole kuitenkaan tarjolla, koska Finnair on perunut kaikki Israelin-lentonsa talvikauden loppuun asti.
Lue lisää: Finnair peruu kaikki lentonsa Tel Aviin
Oksasen mukaan tiedossa ei ole, milloin matkaajat pääsevät palaamaan Suomeen.
– Se on kokonaan Finnairin käsissä. Olen keskustellut tänään myös Finnairin pääjohtajan kanssa, mutta eihän hän näitä ratkaise. Me olemme ostaneet edestakaisen lennon Finnairilta ja kun Finnair ei turvallisuussyistä lennä Tel Aviviin, haetaan muita ratkaisuja. Kulisseissa tapahtuu koko ajan, Oksanen kertoo MTV Uutisille.
Oksasen mukaan paitsi Finnair myös ulkoministeriö selvittää asiaa parhaillaan.
– Tänäkin aamuna on tullut esille useita ratkaisuvaihtoehtoja, mutta turha arvata, kun emme tiedä. Asia on koko ajan työn alla. Toivomme tietenkin, että ryhmä pääsisi lähtemään Suomeen lähipäivinä.
Yle kertoi eilisiltana, että ministeriö ei ainakaan toistaiseksi suunnittele suomalaisten evakuoimista Israelista, sillä suomalaisten suosimissa kohteissa, kuten Tel Avivissa ja Jerusalemissa, turvallisuustilanne ei ole heikentynyt merkittävästi.
"Yhtä paikkaa jonottaa 200 ihmistä"
Oksanen ymmärtää asiakkaiden hämmennyksen epäselvässä tilanteessa.
– Mutta me emme tuosta vain liukuhihnalta ratkaisua saa. Tel Avivista lähtevät koneet ovat ääriään myöten täynnä eikä niihin jatku. Kyllähän me niihin mentäisiin, jos mahtuisi.
– Eilen meille kerrottiin värikkäästi mutta puolitotta Israelissa, että yhtä paikkaa jonottaa 200 ihmistä. Tilanne on nyt tämmöinen.
Oksanen korostaa, että vastuu on Finnairilla.
– Me olemme puun ja kuoren välissä.
Kaikki talven matkat peruttu
Finnairin lentojen perumisen myötä Toiviomatkat peruu koko talven matkat Israeliin. Seuraavat ryhmät lähtevät maahan aikaisintaan toukokuussa.
– Ryhmät siirtyvät loppukevääseen, ensi syksyyn tai sitä seuraavaan talveen. Kaikki ryhmät saavat tiedon asiasta yksityiskohtia myöten virallisesti huomenna keskiviikkona.
"Tarinat kasvavat matkan varrella"
Toiviomatkat on saanut aiemmin tällä viikolla kritiikkiä siitä, että se on jatkanut matkoja ja kierrättänyt ryhmiä matkakohteissa vaarallisesta tai pelottavan tuntuisesta tilanteesta huolimatta.
Erään Toiviomatkojen ryhmässä mukana olevan suomalaisen mukaan vielä tänään tiistaina matkailijoita on viety Jerusalemin itkumuurille, jossa ihmiset joutuivat suojautumaan raketeilta.
Oksasen mukaan tieto ei pidä paikkaansa ja "tarina on kasvanut matkan varrella"
– Tiedän tapauksen, koska olen oppaalta kuullut tiedot, mutta se ei ollut lainkaan näin. Paikka ei ollut Itkumuuri eikä rakettikaan pitänyt paikkansa. Itkumuurille ei ole tullut raketteja tämän sodan aikana eikä koskaan aiemminkaan, Oksanen vakuuttaa.
”Kyllä tästä selvitään”
Oksanen kertoo olleensa Toiviomatkoilla 46 vuotta ja vieneensä Israeliin 190 000 ihmistä.
– Yhtä värikäs tapahtumasarja oli Persianlahden sodan aikana, jolloin jouduin viimeksi yhtä paljon perustelemaan, miksi viemme sinne ihmisiä. Julkisuutta oli silloin vielä paljon enemmän, mutta 30 vuoden väli tässä oli.
Oksanen sanoo olevansa pahoillaan israelilaisten puolesta.
– Tilanne on karmea meillekin, mutta se on superkarmea heidän kannaltaan.
– Meille se on suuri taloudellinen isku, totta kai, mutta yhtiö on vakavarainen, kyllä tästä selvitään.
Ulkoministeriö kehottaa välttämään matkustusta Israeliin
Ulkoministeriö kehottaa viikonloppuna päivitetyn matkustusilmoituksensa mukaan välttämään matkustamista Israeliin, erityisesti Gazan raja-alueelle, maan pohjoisosaan Libanonin ja Syyrian raja-alueille. Lisäksi Länsirannalla on noudatettava erityistä varovaisuutta.
Maassa matkustavia kehotetaan seuraamaan paikallisen median tiedotusta sekä tekemään matkustusilmoitus www.matkustusilmoitus.fi ja tarvittaessa olemaan yhteydessä ulkoministeriön kriisipäivystykseen +358-9-1605 5555 tai päivystys.um@gov.fi.
Uusimmat
-
14:21
Anne Kukkohovi kauppaa alastonkuvaansa – tällä hinnalla voit kotiuttaa sen itsellesi
-
14:19
Lähde Reutersille: Israel avasi tulen YK:n rauhanturvaajien asemissa – MTV seuraa
-
14:16
Bensa haisee ja kumi palaa – testasimme, millaista on ajaa jokamiehenluokkaa
-
14:00
Wolt-miljonääri Juhani Mykkänen jättää yhtiön
-
13:50
Kirjallisuuden Nobel-palkinto eteläkorealaiselle Han Kangille
-
13:48
Potkut jopa 200:lle: Asko- ja Sotka-ketjujen taustayhtiö aloittaa muutosneuvottelut
-
13:43
Tähtivahti saatiin kiinni tupakka huulessa – näin hän kommentoi
-
13:42
Milton-hurrikaanin keskus siirtymässä kohti merta – MTV seuraa
-
13:20
Tänne avataan Suomen suurin sähköautojen latausasema
-
13:04
Jalkansa menettänyt "Luutnantti Dan" selvisi Milton-hurrikaanista
-
13:03
Krista Pärmäkoski puhuu suuresta haaveestaan – "Sen takia olen myös kipuillut uran jatkamisen kanssa"
-
12:55
Rafael Nadal lopettaa uransa!
-
12:47
Kiira Korven ex-mies Arthur Borges meni naimisiin – hääkuvat julki!
-
12:41
Göteborgissa ammuttiin laukauksia israelilaisyrityksen luona – alaikäinen otettu kiinni
-
12:35
Paljain silmin näkyvä pyrstötähti voi ilmestyä huomenna Suomen iltataivaalle
-
12:32
Espoossa satanut yli 50 millimetriä vuorokaudessa: Sähköttä noin 8 000 taloutta – MTV seuraa syysmyrskyä
-
12:22
Syyttäjä: Mies tappoi toisen yhdeksällä puukoniskulla Oulussa
-
12:08
Savonlinnan keskussairaala turvautui varavoimaan syymyräkän keskellä
-
12:03
Mistä lisää vauvoja Suomeen? Selvityshenkilöltä 20 toimenpidettä
-
11:54
Aivosyöpään sairastuneen Pentti Matikaisen muhkea riita Jääkiekkoliiton kanssa: Satojen tuhansien eurojen menetykset
-
Lataa lisää