Toisena vuonna peräkkäin Jussi-palkittu Hannu-Pekka Björkman saa päivittäin palautetta M/S Romantic -sarjasta: "Se on ollut iso ilmiö"

Päärooli Kari Hotakaisen romaaniin pohjautuvassa Ihmisen osassa toi näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanille uran kolmannen Jussi-palkinnon.

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, 50, voitti toisena vuonna peräkkäin Jussi-palkinnon. Viime vuoden Jussi-gaalassa Björkman pokkasi parhaan miessivuosan Jussin roolistaan Ikitie-elokuvassa (2017).

Eilen perjantaina 22. maaliskuuta 2019 Björkman palkittiin toista kertaa urallaan parhaan miespääosan Jussilla Helsingin Kaapelitehtaalla juhlitussa gaalassa.

Näyttelijä sai palkinnon roolistaan Kari Hotakaisen kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi ehdolla olleeseen, vuonna 2009 julkaistuun romaaniin pohjautuvassa Ihmisen osa -elokuvassa.

– Se rooli oli iso, vaikea ja raskas työ. Siksi tämä palkinto tuntuu tosi hyvältä. Panostin siihen isolla kädellä, Björkman kertoo.

– Kuvaukset olivat raskaat. Vaikka kyseessä olikin komedia. Mutta silloin kuvaukset yleensä ovatkin raskaat, näyttelijä nauraa.

Björkman voitti ensimmäisen miespääosa-Jussinsa vuonna 2005 elokuvasta Eläville ja kuolleille. Hän oli tuolloin 35-vuotias.

– Silloin se oli aivan valtava kannustin, kun oli nuori ja kauhean epävarma siitä, mihin suuntaan ura lähtee kulkemaan. Kaikki oli uutta ja se palkinto oli tosi tärkeä nuorena, Björkman muistelee.

– Näin vanhana, en sano, että sitä paatuu, mutta... Kyllähän se uskoa antaa työhön. Se lämmittää, että tunnustus tulee elokuva-alan sisältä.

Hannu-Pekka Björkman näyttelee Ylen esittämässä M/S Romantic -draamasarjassa, joka kertoo yhdestä illasta ja yöstä ruotsinlaivalla.

Sarja on noussut suureen suosioon. Saako Björkman kadulla kulkiessaan paljon palautetta risteilyisäntä Jocken roolista?

– Voi hyvät hyssykät. Sitä tulee joka päivä. "Tervetuloa, välkommen" kuuluu välillä kadulla, näyttelijä kertoo.

– Se on ollut iso ilmiö. Hämmentävää.

Björkman uskoo, että M/S Romantic on osunut suomalaisten tietynlaiseen tunnistuspisteeseen. Sarjan nousu ilmiöksi on ollut iso yllätys hänelle.

– Ihmiset ovat sanoneet tuntevansa myötähäpeää eivätkä pysty katsomaan, vaan on lopetettava katsominen välillä. Ei vaan pysty katsomaan kokonaan, näyttelijä nauraa.

– Se on ollut hämmentävää. Tiesin, että sarjasta tulee hyvä, koska se on Tommin ja Janin tekemä (M/S Romanticin käsikirjoittaneet Tommi Korpela ja Jani Volanen). He ovat tosi hyviä kirjoittajia.

Lue myös:

    Uusimmat