Toisen lapsensa saanut Renny Harlin, 63, avautuu koskettavasti uudesta arjestaan: "Elän onnellisinta aikaa koko elämässäni juuri nyt"

The Harlins -sarja jatkuu:"Lapsi ei menoa haittaa" 8:15
Renny ja Johanna Harlin ovat onnensa kukkuloilla uudesta vauva-arjestaan – katso videolta vauvan ensimmäinen esiintyminen televisiossa!

Renny Harlin ja Johanna Harlin totuttelevat uuteen vauva-arkeen pienen tyttärensä kanssa.

Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 63, ja hänen puolisonsa Johanna Harlin, 28, saivat esikoistyttärensä 19. heinäkuuta. Miamissa asuva perhe vieraili kokonaisuudessaan Uutisaamun sohvilla torstaina 11. elokuuta saavuttuaan juuri piipahtamaan Suomessa. Pieni tytär nähtiin lähetyksessä ensimmäistä kertaa televisiossa, ja pienokainen tuhisi tyytyväisenä haastattelun läpi. Mukaan haastatteluun pääsi myös pariskunnan Myy-koira. 

Harlinit kuvailivat kolmen ensimmäisen viikon sujuneen hienosti uuteen vauva-arkeen totutellessa. 

– Hän on vähän kuin Johanna. Erittäin voimakastahtoinen, määrätietoinen. Kiltti, suloinen ja hellä, Renny Harlin kuvaili tyttärensä luonnetta.

"Multitasking" on ollut pariskunnalle uutta arkea määrittävä sana. Johanna Harlin kertoi, ettei ihan osannut kuvitella aikaisemmin, mitä vauva-arki todella tuo tullessaan. 

Uuteen totutteleminen on kuitenkin ollut pariskunnasta ihanaa. 

– Vauvan kanssa on niin kiva seurustella. Meillä tulee sitä ikävä, kun se on nukkumassa. Odotetaan, että se herää, jotta päästäisiin sen kanssa puuhailemaan, Renny Harlin kertoi. 

Elokuvaohjaajalla on entuudestaan yksi lapsi, 25-vuotias Luukas-poika Tiffany Bownen kanssa. Harlin kuvaili elävänsä tällä hetkellä aikaa, josta on aina unelmoinut. 

– Olen elävä esimerkki siitä, että unelmat toteutuvat. Tästä olen unelmoinut, että voisin tavata ihmisen, joka rakastaa mua niin paljon ja ketä mä rakastan niin paljon, että halutaan itse yhdessä luoda uusi alku. 

– Tämä unelma on toteutunut Johannan kanssa kanssa ja sanoisin, että elän onnellisinta aikaa koko elämässäni juuri nyt ja tiedän, rehellisesti uskon että olen parempi ihminen, kuin olen ollut koskaan elämässäni, Renny Harlin tunnelmoi. 

Yllä olevalla videolla Harlinit kertovat myös, millainen työnjako heidän perheessään on. Katso haastattelu kokonaisuudessaan yltä!

The Harlins -ohjelman toinen tuotantokausi alkaa MTV Katsomossa 24.8. Ensimmäinen kausi on jo nähtävillä.

Lue myös:

    Uusimmat