Titanic-tähti Kate Winslet paljastaa – hittielokuvan myötä tullut julkisuus ahdisti: "Kuuluisuus oli kamalaa"

Hollywood-tähti Kate Winslet kärsi Titanic-elokuvan myötä saamastaan huomiosta.

Näyttelijä Kate Winslet muistelee Titanic-elokuvan myötä tullutta suosiota Porter-lehden haastattelussa. 

Tähti kertoo, että vuonna 1997 julkaistu hittielokuvan jälkeinen tunnettavuus oli hänelle epämieluisaa. 

– Minulla oli sellainen olo, että minun olisi pitänyt näyttää tietynlaiselta tai olla tietynlainen. Koska median lähestyminen oli niin merkittävää siihen aikaan, niin elämäni oli erittäin epämiellyttävää, Winslet kertoo. 

Tähti kertoo kohtaamisistaan toimittajien kanssa. 

– He aina sanoivat, että Titanicin jälkeen olisit voinut tehdä mitä vain ja silti valitsit tekeväsi näitä pikku juttuja. Ajattelin, että todellakin teen, sillä kuuluisana oleminen oli kamalaa, tähti kertoo. 

Näyttelijä kertoo kuitenkin, ettei Titanicista ole tullut hänelle taakkaa muuten kuin julkisuuden osalta. 

– Se tuo edelleen ihmisille niin paljon iloa. 

Winslet kertoo, että hän joutuu ainoastaan olemaan piilossa ihmisiltä silloin kuin hän on laivassa. 

Lähde: People.

Lue myös:

    Uusimmat