Tinder-pomo ennakoi: Tulevaisuudessa ihmisiä ei tarvitse enää blokata tekoälyn ansiosta

Jopa ehkä jo viiden vuoden kuluttua käyttäjä voi halutessaan ulkoistaa deittikelpoisten henkilöiden etsimisen puhelimensa tekoälylle.

Maailmanlaajuisen ja huippusuositun deittisovelluksen perustaja ja yrityksen puheenjohtaja Sean Rad arvioi amerikkalaisessa startup-konferenssissa, että tulevaisuudessa ihmiset voisivat halutessaan pyytää luuriaan etsimään Tinderistä sopivia henkilöitä treffejä varten eli niin sanottuja ”matcheja”.

Rad sanoi sen kuulostavan hieman pelottavalta, mutta edustavan samalla myös vääjäämätöntä kehitystä.

Puhelimella haluamansa tiedon hakeminen esimerkiksi Tinderistä saattaa usein olla hidasta, kun sivuja pitää selailla ylös alas. Rad uskookin, että tulevaisuudessa tilanne saattaa helpottua, jos puhelimet hoitaisivat osan tiedonhausta itsenäisesti ja ”tuntisivat” käyttäjänsä.

Mies visioi tilanteita, joissa puhelimen kanssa voisi ikään kuin keskustella.

Omalle luurilleen voisi esimerkiksi vinkata kaipaavansa ohjelmaa vapaaillakseen. Sitten laite etsisi Tinderistä sopivan treffiseuralaisen ja lähettäisi molemmille osapuolille treffiehdotuksen, sekä valikoituja tietoja, kuten yhteisiä mielenkiinnonkohteita.

Lähde: Inverse

***

Lue myös:

    Uusimmat