Kansanedustajan mukaan hänen poliisilta käyttöönsä saama valvontakameramateriaali on puutteellista. Hänen mukaansa kadonnut 31 minuuttia sisältää hänen puolustukselleen oleellista tietoa. Poliisi on vahvistanut Vornaselle materiaalia puuttuvan.
Syytteessä vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta oleva kansanedustaja Timo Vornanen on julkaissut Facebookissa pitkän kirjoituksen, jossa hän sanoo hänelle tärkeää todistusaineistoa kadonneen selittämättömästi.
Vornasen mukaan poliisin hänelle luovuttama ravintolan sisällä kuvattu valvontakameratallenne katkeaa 31 minuutiksi.
– Kadonneessa tallenteessa olisi näkynyt se, kun keskustelen jutun osallisen, herra S:n kanssa ravintolan baaritiskillä, Vornanen kirjoittaa.
– Tässä yhteydessä ojensin hänelle työpuhelimeni kotelosta ottamani eduskunnan käyntikortin ja esittäydyin hänelle. Tämän keskustelun yhteydessä minulle esitettiin uhkauksia. Myöhemmin olen ymmärtänyt tämän uhkailun liittyneen herra S:n ystävän minuun kohdistuneihin tekemisiin ravintolassa.
Vornasen mukaan baaritiskin tapahtumat todistaisivat muun muassa hänen toimintakyvystään sekä siitä, että tapahtumien vastapuoli on tiennyt siitä hetkestä eteenpäin hänen olevan kansanedustaja.
Lue myös: Timo Vornanen kertoo MTV:lle, miten tapahtumat johtivat ampumiseen kadulla: "Hän huusi tullessaan, että nyt saat turpaasi"
Kuin "tuhka tuuleen"
Vornanen kirjoittaa ravintolan kameran tallenteen alkavan illan alusta ravintolan auetessa ja jatkuu keskeytymättä noin 4,5 tuntia. Tallenne katkeaa hänen mukaansa hänen ja "Herra S:n kohtaamisen aikoihin 31 minuutiksi ja jatkuu sen jälkeen illan loppuun saakka.
– Tämä tallenne on hävinnyt kuin "tuhka tuuleen", Vornanen kirjoittaa.
Poliisi on kertonut Vornaselle luovuttaneensa hänelle kaikki poliisin ravintolasta saamat tallenteet. Bar Ihkusta taas on Vornasen mukaan hänelle kerrottu, että poliisille on luovutettu kaikki valvontakameroiden tallenteet tapahtuma-ajoilta katkeamattomana.
– Tallennetta ei ole myöskään jutun syyttäjänä toimivalla valtionsyyttäjä Tapio Mäkisellä, Vornanen kirjoittaa.
Poliisi vahvistaa pätkiä puuttuvan
MTV Uutiset on nähnyt poliisin Vornasen edustajalle lähettämän sähköpostin, jossa sanotaan poliisin toimittaneen Vornaselle kaikki heidän ravintolalta saamansa kameratallenteet.
Poliisi vahvistaa viestissä materiaalista puuttuvan pätkiä eikä osaa sen syytä selittää, mutta epäilee puutteiden syntyneen Bar Ihkun työntekijän niitä poliisille koneeltaan ladatessa.
Vornanen kertoo jättäneensä tallenteesta tutkintapyynnön Keskusrikospoliisille.
Vornasta syytetään kahdesta laittomasta uhkauksesta, pahoinpitelystä, vaaran aiheuttamisesta, ampuma-aserikoksesta ja ampuma-aserikkomuksesta. Vornanen kiistää kaikki syytteet.
Poliisina työskennellyt Vornanen erotettiin perussuomalaisten eduskuntaryhmästä sen jälkeen, kun hän ampui laukauksen katukiveen karaokeravintola Ihkun edustalla Helsingin keskustassa.
Vornaseen liittyvä oikeudenkäynti alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 11. marraskuuta.
Päivitys kello 13.18: Artikkeliä täydennetty ja muokattu lisätiedoilla poliisin viestistä Vornasen edustajalle. Poliisi vahvistaa tallennemateriaalia puuttuvan.
