Timo Soini: Suomella on Ukrainan sodan jälkeenkin naapuri, joka tarpeen tullen käyttää väkivaltaa

Timo Soini kertoo, millainen Venäjä Suomella on naapurinaan Ukrainan sodan jälkeen 1:52
Timo Soini kertoo, millainen Venäjä Suomella on naapurinaan Ukrainan sodan jälkeen.

Timo Soinin ulkoministeripäivien maailma tuntuu kääntyneen päälaelleen. Ensin kaksi vuotta koronapandemiaa, sitten Soinin sanojen mukaan järjetön ja brutaali Venäjän hyökkäys Ukrainaan, jota kukaan ei olisi voinut arvata ja jolle ei näy loppua.

– Katson suurella huolestuneisuudella maailman tilaa, eikä pahinta ole vielä nähty, Soini kertoi MTV Uutisten haastattelussa Porin SuomiAreenassa.

Soini pettyi Turkkiin: "Neljä vuotta tehtiin hyvää yhteistyötä"

Soinin mukaan Suomen valtiojohto on hoitanut maamme tilanteen hyvin. Lisäksi bisnessektori, muut päättäjät ja jopa media ovat suhtautuneet tilanteeseen riittävällä vakavuudella, kaikki yhteistyö itänaapurin kanssa on katkaistu. Nato-prosessi rullaa – mitä nyt yksi kanto on kaskessa.

– Olen hyvin pettynyt Turkkiin, joka tällä tavalla turmelee ja jarruttaa Suomen Nato-prosessia.

Soini muistuttaa Suomen ja Turkin jo vuosia jatkuneista hyvistä väleistä.

– En ole postia lähetellyt, mutta ulkoministeri Çavuşoğlun kanssa tehtiin neljä vuotta töitä, aika hyvääkin yhteistyötä rauhanvälityksessä YK:ta myöten. Hyvin pettynyt olen.

"Venäjän käytökselle ei voi osoittaa ymmärrystä"

Soini arvioi, että sota Ukrainassa jatkuu vielä kauan. Paljon on kiinni länsimaiden sinnikkyydestä.

– Venäjän käytökselle ei voi osoittaa mitään ymmärrystä.

Mutta eroon Suomi ei Venäjästä pääse, vaikka sota Ukrainassa loppuisikin.

– 1 300 kilometriä rajaa. On toivottava, että Venäjällä joskus inhimillisyys ja moraali voittaa ja päästään eteenpäin. Tällä hetkellä ei ikävä kyllä näytä siltä. Meillä on naapurissa Ukrainan sodan jälkeenkin aggressiivinen suurvalta, joka tarpeen tullen poliittisten keinojen loppuessa käyttää väkivaltaa.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat