Presidentti Niinistöltä lohduton tiivistys Ukrainan tilanteesta: "Ei auta sota, ei rauha"

Tämänvuotiset Kultaranta-keskustelut päättyivät iltapäivällä presidentti Sauli Niinistön päätössanoihin.  Niinistö luonnehti keskusteluita merkittäviksi. Turkille hän ei luvannut enää paljoa lisämyönnytyksiä.

Niinistö sanoi tapahtumassa eilen vierailleen Naton pääsihteri Jens Stoltenbergin pääviestin olevan, että Turkin turvallisuushuolet ovat aitoja ja ne on otettava vakavasti.

– Näin varmasti onkin ja näin varmasti teemmekin, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan Suomi harjoittaa EU-maihin nähden hyvin keskimääräistä ulkopolitiikkaa suhteessa Turkkiin.

– Käsitykseni mukaan edustamme suunnilleen sitä keskiarvoa, jota EU-maat Turkkiin ja siihen kohdistuvaan terrorismiin edustavat. Otamme huolet vakavasti, mutta toteamme, että kovin paljon Suomi ei yksinään voi enää olla tässä auttamassa.

"Meidän ei pidä ujostella pohjoismaalaisuuttamme"

Niinistö sanoi keskustelleensa Norjan pääministeri Jonas Gahr Stören kanssa pitkään. Samalla hän painotti, että Suomen Nato-jäsenyyden ei ole tarkoitus lisätä jännitettä.

– Stören vanha slogan, High North, low tension (“Ylin pohjoinen, matalin jännite”)  nousee yhä suurempaan arvoonsa. Kannattaa pitää mielessä, että Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys ei millään tavalla lisää jännitteitä pohjoisessa vaan päinvastoin. Se antaa mahdollisuuden vakauttaa tilannetta entisestään.

Niinistö kertoi keskustelleensa Stören kanssa myös pohjoismaiden brändistä.

– Minusta se brändi nyt laajenee. Totean pääministerin kuittauksen: meidän ei mitenkään pitäisi ujostella pohjoismaisuuttamme vaan paremminkin päinvastoin. 

“Ei auta sota, ei rauha”

Ukrainan tilannetta käsitellyt paneelikeskustelu oli Niinistön mukaan antoisa. Presidentti toisti muun muassa puolustusvoimain komentajan, kenraali Timo Kivisen aiemmin tänään esittämän arvion siitä, että sotaan ei ole näköpiirissä ratkaisua.

– Vähän jäi käteen sellainen, että ei auta sota, ei auta rauha. Olemme todella irrationaalisessa tilanteessa, jossa katsomme sitä, miten sota jatkuu ja jatkuu ja vaatii päivittäin huomattavan määrän viattomia uhreja. Tässä olemme tietenkin toivomassa, että löytyy joku ratkaisu.

Niinistö sanoi keskustelleensa suurlähettiläiden kanssa myös Suomen suhteesta Venäjään. 

– Suomen Venäjän-lähettilään toteamus, että suhde on kadonnut, pitänee osapuilleen paikkansa. Toinen lähettiläs lisäsi siihen, että naapuruus kuitenkin jää ja sitä on hoidettava. Suhteen tulevaisuus ei ole vain meidän käsissämme, ehkei ollenkaan, mutta kyvykkyydet ja heikkoudet sen hoitamisessa ovat [käsissämme]. Naapuruus vaikuttaa siihen, että arkiset asiat valtioiden välillä edelleenkin toimivat. Se on mitä luontevinta naapuruuden kohdalla.

Ensi vuonna ei keskustella Kultarannassa

Niinistö luonnehti tämän vuoden keskusteluita kaikkiaan merkittäviksi. 

– Uskon, että olemme kaikki saaneet niistä ajateltavaa ja toivon mukaan jotakin sellaista, jonka avulla pystymme ongelmia lähestymään, jos emme kokonaan ratkaisemaan. 

– Jälleen kerran olemme käyneet läpi merkittäviä tapahtumia merkittävällä tavalla. Ehkä juuri tätä vuotta kuvastaa se, että eniten on tapahtunut. Kun viimeksi kokoonuimme täällä vuonna 2019, epäilenpä vähän, että se joka silloin olisi puhunut, että pian alkaa pandemia, olemme pari vuotta vähän suljettuna ja sen jälkeen alkaa sota, hänen puheenvuoronsa olisi epäilemättä keskeytetty. 

Kultaranta-keskustelut käytiin nyt yhdeksättä kertaa. Kultarannan puistot ovat ensi kesänä remontissa, eikä tapahtuman vaatimia telttoja saada mahtumaan alueelle. Niinistö sanoi kuitenkin toivovansa, että keskustelut voidaan käydä ensi kesänäkin, vakkakin eri ympäirstössä.

Hänen mukaansa tarvetta keskusteluille edelleen on. 

– Mietimme vähän muita mahdollisuuksia, jotta kymmeneskin Kultaranta-kokous pidettäisiin.

Lue myös:

    Uusimmat