Tilastot paljastavat: Näissä maissa Suomi olisi äänestetty viisuvoittoon!

Suomea euroviisujen lauantaisessa finaalissa edustanut Softengine nappasi upeasti pisteitä eri maiden tuomareilta viisufinaalissa. 

Suomea tänä vuonna euroviisuissa edustanut Softengine selvitti tiensä lauantaiseen finaaliin torstain toisesta semifinaalista. Suomen pääsy finaaliin ilmoitettiin viimeisten joukossa, vaikka paikka oli hyvän pistemäärän myötä varma.

Eurovision-laulukilpailun sivustolla julkaistuista tilasoista käy ilmi, että Suomi sai toisessa semifinaalissa hienosti kolmanneksi eniten puhelin- ja tuomariääniä.

Vuodesta 2009 asti viisuvoittaja on ratkaistu niin sanotulla sekatekniikalla eli puolet äänistä on tullut puhelinäänestyksessä yleisöltä ja puolet asiantuntijaraadilta eli tuomaristolta.

Softengine haali pisteitä tuomaristoilta

Suomen viisuedustaja Softengine sijoittui Eurovision-kilpailun finaalissa sijalle 11. Monessa maassa olisi suotu suomalaisbändille kuitenkin myös huomattavasti parempi sijoitus. Softenginen rockhitti Something Better on ollut erityisesti eri maiden tuomareiden mieleen.

Suoraan viisuvoittoon Suomen edustajan olisivat laittaneet Italian tuomarit ja Irlannin kansa. Hopeasijalle olisivat Softenginen laittaneet tuomarit niin Sveitsissä, Iso-Britanniassa kuin Itävallassakin.

Myös Puolan, Norjan ja Saksan tuomaristot pitivät paljon Softenginesta ja sijoittivat bändin kolmannelle sijalle. Belgian tuomaristolta Suomen edustaja olisi saanut neljännen sijan.

Äänissä huomioitiin kuitenkin myös eri maiden kansojen puhelinäänestyksen äänet. Monissa maissa Softengine sijoitettiin myös alle lopullisen tuloksen.

Kun eri äänet laskettiin yhteen, oli Softenginen sijoitus viisuissa 11. Sijoitus on kuitenkin hieno, sillä viime vuosina Suomen edustajat eivät ole vastaavaan pystyneet. Paitsi hirviöyhtye Lordi, joka voitti viisut vuonna 2006.

Viisuvoiton vei tänä vuonna Itävallan edustaja Conchita Wurst kappaleellaan Rise like a Phoenix.

Lue myös:

    Uusimmat