Tilantuntua pieneen kotiin – sisustussuunnittelija vinkkaa
Pienen kodin ei tarvitse tuntua ahtaalta. Sisustussuunnittelija Sirpa Pesonen kertoo, miten pienet tilat saa vaikuttamaan avarammilta.
Sisustuksella on helppo vaikuttaa huoneiden tilantuntuun. Poimi vinkit talteen.
Värimaailma
Värimaailma kannattaa sisustussuunnittelija Sirpa Pesosen mukaan pitää pienissä tiloissa vaaleana.
– Synkät ja tummat värit pienentävät tilaa. Pääsääntöisesti rauhallinen ja vaalea yleisilme tuo lisää tilantuntua. Kaiken ei kuitenkaan tarvitse olla vaaleaa, mukana voi olla joku tehosteväri esimerkiksi seinässä.
Erityisesti katon värillä on merkitystä.
– Valkoinen katto tuo merkittävästi lisää tilantuntua huoneeseen. Tila tuntuu valoisammalta ja korkeammalta, kun tumma katto vaihdetaan valkoiseen.
Raidalliset tapetit
Leveäraidalliset tapetit ovat Pesosen mukaan hyvä keino vaikuttaa huoneen tilantuntuun.
– Jos raidat laitetaan vaakatasoon, saadaan seinä huomattavasti pidemmän näköiseksi. Pystysuunnassa raidat taas saavat huoneen vaikuttamaan korkeammalta.
Raitojen leveydeksi Pesonen suosittelee esimerkiksi 15–20 senttimetriä, jolloin raitojen teho on selkeämpi kuin kapearaitaisemmissa tapeteissa. Raitojen värien ei tarvitse välttämättä olla voimakkaita. Teho tulee esiin myös pastelliväreissä.
Huonekalut
Huonekaluissa mittasuhteet on syytä pitää kohdallaan.
– Pieneen tilaan ei pidä hankkia liian isoja huonekaluja. Jos huoneessa on tarvetta esimerkiksi nukkumatilalle, kannattaa ratkaisut hakea muuta kautta kuin hankkimalla valtava sohva. Järkevämpää on hankkia esimerkiksi kahden istuttava vuodesohva, jonka voi levittää.
Huonekalujen väreihinkin on syytä kiinnittää huomiota, sillä tummat huonekalut syövät tilaa. Kokovalkoiseen sisustukseen ei kuitenkaan ole tarvetta lähteä.
– Kontrasteja on hyvä olla. Tummaa voi olla esimerkiksi huonekaluissa tai tekstiileissä, Pesonen vinkkaa.
Valaistus kuntoon
Valaistukseen ei riitä pelkkä kattovalo, vaan avaran vaikutelman luomiseksi valaistukseen on syytä panostaa enemmän.
– Tarvittaessa valoa on hyvä olla saatavilla reilusti, mutta sen lisäksi tunnelmanluojina kannattaa pitää runsaasti pöytä- ja lattiavalaisimia, Pesonen sanoo.
– Valaisimista voi tehdä kahden tai kolmen ryhmiä ryhmittelemällä yhteen esimerkiksi kaksi samanlaista mutta erikorkuista valaisinta. Ryhmittelyllä saa aikaan tiettyä ilmettä ja kivaa vaihtelua sisustukseen.
Ikkuna leveämmäksi verhoilla
Verhoilla on helppo saada ikkuna vaikuttamaan oikeaa kokoaan suuremmalta.
– Kapeaan ikkunaan verhot voi sijoittaa enemmän seinän päälle niin, että vain pieni kaistale verhoa peittää itse ikkunaa. Näin ikkuna-aukko näyttää todellisuutta leveämmältä.
Uusimmat
-
23:49
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
23:04
Ihminen löytyi kuolleena järvestä Nurmeksessa
-
22:59
Nämä kesätyöntekijät työskentelevät ruokapalkalla – Salmensuun tilan lehmät toimivat maisema-apulaisina
-
22:48
Putin: Ukraina yrittää pelotella venäläisiä lennokki-iskuilla – "Presidentin työpäivä alkoi aikaisin"
-
22:22
Venäjä sulkee Suomen toimipisteet Murmanskissa ja Petroskoissa – suurlähettiläs kutsuttiin puhutteluun
-
22:06
Amazon-verkkokaupan perustaja Jeff Bezos ja Lauren Sánchez juhlivat kihlaustaan huippukalliilla viinillä
-
22:01
Jan Vapaavuori ottaa kantaa venäläisten olympiajatkoon: "Ehdot niin tiukat ettei Venäjä halua itsekään osallistua"
-
21:59
Z-symbolit vilahtelevat Kosovossa: Venäjä seuraa tyytyväisenä tapahtumia, jotka voivat näyttäytyä EU:n epäonnistumisena
-
21:26
Humalaisen isän pahoinpitelemät 7- ja 9-vuotiaat pakenivat rappuun ja soittivat hätänumeroon – isän mukaan koko juttu oli huuhaata ja poliisit rasisteja
-
21:16
F1-asiantuntijialta tyly viesti Monacossa flopanneelle Sergio Perezille – vertasi omaan kokemukseensa Mika Häkkisen kanssa
-
21:02
Johnny Deppin nilkka murtui – joutuu siirtämään musiikkikokoonpanonsa kolmea kiertuepäivää
-
20:58
Emil Ruusuvuori venyi trillerin voittoon Ranskan avoimissa!
-
20:57
Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken: "Uskon Ruotsin olevan Naton jäsen lähiviikkoina"
-
20:21
Ruoka, asuntolaina, auto vaihtoon – näillä keinoilla Johannan kahdeksanhenkinen perhe säästi menoistaan hintojen noustua
-
20:17
Ruotsalaisen Wilman ohje ei mennyt perille – tatuoija kämmäsi nolosti
-
20:05
Daniil Medvedevin karu putki jatkuu Ranskan avoimissa – karsija kyykytti venäläispelaajaa
-
20:05
Suomalaislahjakkuus tähyää vielä yhtä mestaruutta nuorten arvokisoista
-
20:00
Salkkarit-hahmo raivostuu kumppanilleen: "Saisinko edes joskus päättää itse"
-
19:47
Satakunnan Kansa: Kuusikymppistä lääkäriä epäillään lapsikaappauksesta
-
19:40
Jarmo Kekäläisellä yksi vaihtoehto vähemmän – lähde: Juuse Saroksen NHL-seura vaihtaa päävalmentajaa
-
Lataa lisää